Antti Kaikkonen: Vahva puolustus on turvattava kaikissa tilanteissa

Kansallinen puolustuskyky pysyy ministerin mukaan Suomen turvallisuuden kivijalkana.
Puolustusvoimien kehittämiseen on ohjattu lisää rahoitusta. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Puolustusvoimien kehittämiseen on ohjattu lisää rahoitusta. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) arvioi kansainvälisen puolustusyhteistyön merkityksen korostuneen nopeasti heikentyneessä turvallisuustilanteessa.

Hänen mukaansa viime vuosina kehitetyt kahdenväliset ja monenkeskiset verkostot olisivat Suomelle tärkeitä myös mahdollisen Nato-jäsenyyden jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ne lisäävät todennäköisyyttä avun saamiselle kriisitilanteessa ja kasvattavat Suomea vastaan kohdistettujen sotilaallisen toimien kynnystä, Antti Kaikkonen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Ministeri kuvaili Suomen lähialueiden sotilaallista tilannetta rauhalliseksi. Maahan ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

– Mutta tulevaisuuteenkin on katsottava. Sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan, sillä uhkaamiseen tai poliittiseen painostukseen on viisasta varautua, Kaikkonen jatkoi.

Poimintoja videosisällöistämme

Asiaa käsiteltiin valtioneuvoston hyväksymässä ajankohtaisselonteossa, joka siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi. Selonteossa arvioidaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Selonteko ei sisällä johtopäätöksiä, eikä siinä esitetä uusia turvallisuuspoliittisia linjauksia.

– On ensiarvoinen tärkeää, että selonteko käsittelee omaa puolustuskykyä ja sen vahvistamista. Suomi tarvitsee vahvan oman puolustuskyvyn kaikissa tilanteissa ja kaikissa turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa. Oma kansallinen puolustuskykymme on aina turvallisuutemme kivijalka, tätä haluan alleviivata, puolustusministeri totesi.

Antti Kaikkosen mukaan Suomen puolustusta on kehitetty pitkäjänteisesti, suunnitelmallisesti ja kokonaisuutena.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osaltaan osoittanut puolustuksemme kehittämisen lähtökohdat oikeiksi. Puolustuskyvyllemme kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet. Sotatoimet osoittavat, että tärkeää on nopea toimintavalmius, kyky vastata pitkäkestoiseen sotilaalliseen painostukseen ja kyky torjua laajamittaisia hyökkäysoperaatioita monessa suunnassa samaan aikaan, Kaikkonen totesi.

Puolustusministerin mukaan Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys edellyttää selkeää tukea kansalta, eduskunnalta, hallitukselta ja presidentiltä. Lisäksi tarvitaan yksimielinen tuki Natossa ja Naton jäsenmailta. Antti Kaikkonen sanoi, että asiasta voisi olla varma vasta näiden ehtojen täyttymisen jälkeen.

LUE MYÖS:
Selonteko julki – näin siinä arvioidaan Nato-jäsenyyttä (VU 13.4.2022)

Ukrainan presidentti arvioi rauhanprosessin olevan jumissa ainakin syksyyn asti.
Pauli Aalto-Setälän mukaan puolustaja ei ole luovuttanut, ja Ukrainan tukemisen pitää jatkua.
Pääministerin mukaan ryhmien käytössä on kaikki tieto koskien ydinasepelotetta.
Mainos