Alkoholin kohtuukäyttäjillä vähemmän sydämen vajaatoimintaa

Alkoholia säännöllisesti, mutta kohtuudella käyttävät saattavat säästyä sydämen vajaatoiminnalta muita todennäköisemmin. Välttämättä yhteys ei silti johdu juuri alkoholista, tutkimuksen tehneet tutkijat korostavat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kova alkoholinkäyttö on tunnettu sydämen vajaatoiminnan riskitekijä, mutta kohtuullisen alkoholinkulutuksen vaikutuksia vajaatoimintariskiin ei ole tutkittu kovinkaan paljon.

Tulokset perustuvat 15 000 miehen ja naisen 25-vuotiseen seurantaan, ja niiden perusteella vähiten sydämen vajaatoimintoja kehittyy yhdestä seitsemään alkoholiannosta viikoittain juoville. Verrattuna täysraittiisiin osallistujiin heidän sairastumisriskinsä oli noin viidenneksen pienempi.

Suurimmassa sairastumisvaarassa olivat alkoholin käytön lopettaneet. Lisäksi heidän riskinsä menehtyä seurannan aikana oli selvästi suurempi kuin muiden.

Mahdollisesti yhteydet selittyvät samoilla syillä, joiden takia osallistujat olivat lopettaneet alkoholin käytön. He olivat esimerkiksi voineet jo saada sydänvaivoja kovasta alkoholinkäytöstä.

Kaikki alkoholinkäyttöön liitetyt positiiviset ja negatiiviset vaikutukset todettiin miehillä sekä naisilla, mutta naisten yhteydet olivat hieman heikompia.

Sydämen vajaatoiminta johtuu sairauksista, kuten sepelvaltimotaudista ja korkeasta verenpaineesta, jotka häiritsevät sydänlihaksen toimintaa ja heikentävät sen kykyä supistua.

Yleisin vajaatoiminnan oire on hengenahdistus rasituksessa. Vaiva on harvinainen alle 50-vuotiailla, mutta yleistyy nopeasti iän myötä. Kuusikymppisistä sitä potee muutama sadasta, mutta yli 80-vuotiaista jo joka kymmenes.

Tutkimus julkaistiin European Heart Journal -lehdessä ja siitä raportoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)