Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi viime viikolla Venäjän presidentti Vladimir Putinin luvanneen, että Venäjä keskeyttää Ukrainan energialaitosten pommittamisen viikon ajaksi äärimmäisen kylmän sään vuoksi.
Pommitukset jatkuivat vain neljän päivän jälkeen. Energiayhtiö DTEKin mukaan Venäjä iski yön aikana lämpövoimalaitoksiin lämpötilan ollessa -20 astetta. Pääkaupunki Kiovassa kuultiin yöllä ja aamulla yli kymmenen suurta räjähdystä.
Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan Venäjän toimet osoittavat, ettei Kremlillä ole halua sodan lopettamiseen.
– Lyhyt energiakohteiden tulitauko on ohi. Venäjä jatkoi viime yönä massiivisia ilmahyökkäyksiä energialaitoksia ja koteja vastaan yli 20 asteen pakkasessa. Ihmisten jäädyttäminen koteihinsa sekä junia ja sairaaloita vastaan hyökkääminen kertoo siitä, ettei Venäjä halua lopettaa tappamista, Elina Valtonen kirjoittaa X:ssä.
– Ukrainalle tarvitaan lisää tukea ja painetta on lisättävä Venäjän sotakonetta vastaan, Valtonen jatkaa.
Naton pääsihteeri Mark Rutte kuvaili Kremlin toimia hirvittäviksi.
– Yli 70 ohjusta ja 450 droonia. Kyseessä saattoi olla pahin yksittäinen isku, mutta ainakin kahden tai kolmen tuhoisimman joukossa, Mark Rutte sanoi tiedotustilaisuudessa.
Rutten mukaan on selvää, ettei Moskovan toimilla ole sotilaallista merkitystä. Tavoitteena on luoda kaaosta moukaroimalla siviili-infrastruktuuria. Rutte huomautti Ukrainan olevan valmiina rauhanneuvotteluihin.
– Mutta tämä saa miettimään, ovatko venäläiset tosissaan. Viime yö oli todella huono signaali, Rutte sanoi.
Ukrainan ilmatorjunta onnistui torjumaan osan drooneista ja ohjuksista. Maan ilmavoimat julkaisi videon, jossa amerikkalaisen Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän näytettiin ampuvan alas venäläisen hypersoonisen Tsirkon-ohjuksen.
A Russian Zircon hypersonic missile was intercepted overnight using a Patriot air defense system, according to the Air Force. The interception took place during the latest Russian attack. #Ukraine pic.twitter.com/n2wjPJiOFR
— NOELREPORTS 🇪🇺 🇺🇦 (@NOELreports) February 3, 2026
The short energy ceasefire in Ukraine is over. Last night, Russia resumed massive air attacks against energy facilities and homes, in winter temperatures below –20°C. Making people freeze in their homes and striking trains and hospitals does not look like Russia wants to end the…
— Elina Valtonen (@elinavaltonen) February 3, 2026
NATO Secretary General Mark Rutte:
The attack is, indeed, terrible. Over 70 missiles and 450 drones. It might even be the worst attack on Ukraine ever, but at least it is somewhere in the top two or top three.
And it's happening in the middle of winter. This is not for military… https://t.co/FH8Rtxyk7l pic.twitter.com/zgcN84NFkD
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) February 3, 2026





