Kerrostaloja rakennettiin Helsingin Vuosaareen vuonna 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

HS: ”Kohtuuhintaisen” asunnon vastike nousi 46 prosenttia kahdessa vuodessa

Uudet asumisoikeusasunnot jäävät Helsingissä nyt tyhjilleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsinkiin valmistuneet uudet asumisoikeusasunnot eivät käy kaupaksi, kertoo Helsingin Sanomat.

Hakemuksia ei ole tullut juuri lainkaan, esimerkiksi Mellunmäkeen aiemmin tänä vuonna valmistuneesta 40 asunnon kohteesta on varattu kaksi huoneistoa. Vuosaaressa ja Myllypurossa on niin ikään tarjolla useita kymmeniä asuntoja.

Asumisoikeusasuntojen pitäisi olla kohtuuhintaista asumista, mutta viime vuosina niihin, kuten myös tuettuihin ara-vuokra-asuntoihin, on kohdistunut kovia korotuksia, sillä hinnat määrittyvät kustannus-, eivätkä markkinaperusteisesti.

Helsingin asumisoikeusasuntojen eli Hason talossa Koskelassa asuva eläkeläinen Heidi Björklöf kertoo oman vastikkeensa olevan vuodenvaihteen korotusten jälkeen 46 prosenttia suurempi kuin kaksi vuotta sitten.

– Kun allekirjoitin sopimuksen 52 neliön asunnostani syksyllä 2023, käyttövastike oli 624 euroa. Vuodenvaihteen jälkeen se on 912 euroa.

Vastikkeiden lisäksi asumisoikeusasunnoissa täytyy maksaa kertaluonteinen asumisoikeusmaksu. Esimerkiksi Hason Vuosaaren Gustav Pauligin kadun kohteessa se voi olla 80-neliöisessä kolmiossa liki 60 000 euroa. Kuukausittainen käyttövastike asunnosta voi olla noin 1300 euroa.

Hason mukaan asumisoikeusasuminen on korotuksista huolimatta edullista muihin vaihtoehtoihin verrattuna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)