Takseja taksitolpalla Elielinaukiolla Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Poliisi-kansanedustaja joutui taksihuijauksen uhriksi

Marko Kilpi päätyi Taksi Helsingin autoja kopioivan valetaksin kyytiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisitaustainen kansanedustaja Marko Kilpi (kok.) kertoo Facebookissa joutuneensa taksihuijauksen kohteeksi Helsingissä.

Kilpi kertoo tehneensä saman päivänä aikana kutakuinkin kaksi samanlaista matkaa: aamulla Messukeskukseen ja iltapäivällä sieltä pois. Paluumatkalla hän kuitenkin päätyi Taksi Helsingin autoja kopioivaan valetaksiin.

Kansanedustaja on jakanut kuvan matkojen kuiteista.

– Kummassakin kuitissa lukee Taksi Helsinki. Toinen on aito, toinen ei. Toisessa on tuplahinta, toisessa ei. Kummankin auton kyljessä oli kookkaat, kauaksi näkyvät Taksi Helsinki-mainokset, Kilpi kertoo.

Kuitin mukaan kyyti oikealla Taksi Helsingin autolla maksoi noin 24 euroa. Valetaksi veloitti samasta matkasta noin 42 euroa.

– Kun kysyn kuljettajalta, miksi näin ja esittelen aamun kuittia, hän vain toistelee käsiään levitellen, että mina en tietaa, Kilpi kuvailee keskustelua.

Hän arvioi, että Messukeskuksen tapahtuma oli juuri sellainen, joka vetää puoleensa huijaritakseja.

– Paljon ulkomaalaisia ja ulkopaikkakuntalaisia, joilta on lapsellisen helppoa ylihintaa riistää ja vaikka asian huomaisikin, huijaus tahtoo mennä väkisinkin läpi. Tämä kun on mina en tietaa -tyyppinen asia, Kilpi kirjoittaa.

Kilpi on tyytyväinen, että taksilain uudistus etenee. Eduskunta pääsee sitä käsittelemään ensi keväänä.

– Nyt lainsäädäntöä uudistetaan ja se tuo lisää koulutusta, sääntöjä selkeytetään ja varsinkin valvontaa kehitetään ja tehostetaan. Kiinnijäämisriskiä olennaisesti kasvatetaan ja se on paras mahdollinen ennaltaestävä tekijä. Tällaiset tapaukset saavat luvan loppua, kansanedustaja kirjoittaa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)