Ainakin 55 ihmistä on kuollut valtavassa kerrostalojen palossa Hongkongissa. Noin 270 ihmistä oli torstaina aamulla Suomen aikaa edelleen kateissa, ja kymmeniä on loukkaantunut vakavasti, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Palo syttyi keskiviikkoaamuna Suomen aikaa Tai Possa, eikä sen syttymissyytä ole saatu vielä varmistettua.
Palo syttyi Wang Fuk Court -nimisessä taloryhmässä. Ryhmässä on kahdeksan 31-kerroksista asuintaloa, ja palo levisi niistä seitsemään. Niistä neljässä paloi torstaina aamusta yhä. Palojen sammuttaminen on erittäin vaikeaa, koska ylemmistä kerroksista putoaa palotuotteita.
Peruskorjauksen takia talojen ympärillä oli rakennustelineet, jotka oli verhoiltu verkolla. Tulipalon on kerrottu levinneen rakennustelineiden välityksellä. Telineet olivat bambua. Nyt epäilläänkin, että kaikki telineet ja verkot eivät ole täyttäneet paloturvallisuusmääräyksiä. Yksi talon asukkaista kertoi BBC:lle, että talojen ikkunoita oli tiivistetty styroksilla ja asukkaat olivat toisinaan löytäneet rakennustyöläisten jäljiltä tupakantumppeja. Asukkaat vaikuttivat vakuuttuneilta, että korjaustyöt ja siihen liittyvät laiminlyönnit ovat syy tapahtuneeseen katastrofiin.
Talojen kompleksissa kerrotaan asuneen noin 4600 ihmistä. Heistä noin 40 prosenttia on ollut 65-vuotiaita tai sitä vanhempia. Palo on ollut tuhoisin yli Hongkongissa raivonnut tulipalo yli 60 vuoteen.





