Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kommentoi X-palvelussa SDP:n vaihtoehtobudjettia.
– SDP:n ”kaiken voi tehdä reilummin” vaihtoehto on ulkona. Arvonnousuvero, verokiristyksiä pk-yrityksille, marginaaliveroihin, perintöihin ja energiaan sekä vielä muutosmaksu päälle. Reilua? No ei. Jos haluaa pysäyttää hauraan orastavan kasvun, tämä paketti todella pysäyttäisi sen, hän toteaa.
Oppositiopuolue SDP esitteli vaihtoehtobudjettinsa tiistaina iltapäivällä. Vaihtoehdossaan puolue peruisi useita nykyisen hallituksen uudistuksia ja tekisi menolisäyksiä 828,7 miljoonan euron edestä.
Puheenjohtaja Antti Lindtmanin (sd.) mukaan luottamus on talouden paras valuutta. Hänen mukaansa puolue pyrkii toimiin, joilla tehdään ”reilumpaa politiikkaa” ja palautetaan ihmisten luottamus talouteen.
Lindtmanin mukaan SDP on sitoutunut sopeuttamaan julkista taloutta. Säästöjä ei kuitenkaan haettaisi pelkistä leikkauksista, vaan puolue tavoittelisi myös kestävää kasvua.
Vaihtoehtobudjetissaan SDP keventäisi pieni- ja keskituloisten verotusta. Samaan aikaan se nostaisi ylimpiä marginaaliveroja nykyisestä ja peruisi työn verotukseen tehtyjä kevennyksiä.
SDP:n vaihtoehdossa on säästötoimia 912 miljoonan euron edestä ja menolisäyksiä 828,7 miljoonalla eurolla. Menolisäyksiä olisi tulossa etenkin hyvinvointialueille. Verotoimia on yhteensä 379 miljoonalla eurolla.
SDP:n ”kaiken voi tehdä reilummin” vaihtoehto on ulkona. Arvonnousuvero, verokiristyksiä pk-yrityksille, marginaaliveroihin, perintöihin ja energiaan sekä vielä muutosmaksu päälle. Reilua? No ei. Jos haluaa pysäyttää hauraan orastavan kasvun, tämä paketti todella pysäyttäisi sen.
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) November 25, 2025





