Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Timo Heinonen (kok.) kommentoi blogissaan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tuoretta raporttia. Se Heinosen mukaan ”paljastaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen häikäilemättömän rahankylvön”.
– SDP ja Keskusta lisäsivät säälittä pysyviä menoja koronasumussa, Heinonen kirjoittaa.
Pandemian aikana tehdyt menolisäykset olivat Heinosen mukaan kokoluokaltaan ennennäkemättömän suuria.
– Nyt tehty selvitys paljastaakin häikäilemättömän sumutuksen. Menolisäyksistä vain noin 70 prosenttia kohdentui koronakriisin hoitoon eli tilannetta käytettiin hyväksi kaiken muuhun kivaan rahanjakoon, Heinonen toteaa.
Heinonen nostaa raportista esiin, että koronan varjolla tehtiin mittavia henkilöstölisäyksiä, palkankorotuksia, rakennushankkeita ja kasvatettiin julkista hallintoa.
– Selvitys kertoo muun muassa spontaaneista menolisäyksistä, missä rahaa kaadettiin häpeilemättä koronan varjolla maahanmuuttoon ja kotoutumiseen, turveyrittäjien tukeen ja erilaisiin liikennehankkeisiin, Vastuullinen työkyvyn tuki -hankkeeseen, kalateiden kunnostushankkeisiin, tulvapenkereiden kunnostushankkeisiin, kirjastojen perustamishankkeisiin ja vielä muun muassa Ruokolahden Haapaveden tilan parantamisen hankkeeseen, Heinonen listaa.
– Sinänsä varmaan ihan tärkeitä hankkeita, mutta nämä rahoitettiin ilman valmistelua ja yli talouden kehyksen koronan varjolla, hän toteaa.
Vastuutonta Heinosen mukaan oli se, että paluu normaaliin talouspolitiikkaan ei koronan jälkeen onnistunut hallitukselta.
– Itse kysyisin, että oliko siihen edes keskustalla ja demareilla halujakaan, Heinonen kirjoittaa ja muistuttaa Helsingin Sanomien uutisoineen lokakuussa 2021, että ”julkinen paine on saanut Marinin hallituksen perumaan jokaisen leikkausta etäisestikin muistuttavan päätöksensä”.
– 41 miljardia siinä meni ja tällä tavalla, Heinonen toteaa.
LUE MYÖS:
Martin Paasi: SDP:n aiheuttama vahinko voi osoittautua kohtalokkaaksi
Näin SDP:n johto väistelee VTV:n ryöpytystä Sanna Marinin hallitukselle
Kokoomuksen Karoliina Partanen: SDP:n näytöt talouspolitiikassa ovat kammottavia





