Uusi pohjoismainen tutkimus on selvittänyt ensimmäistä kertaa geneettisten ja sosiaalisten tekijöiden merkitystä koulutuspolkujen muovautumisessa. Tutkimus osoitti, että geeneillä on pieni, mutta selkeästi havaittavissa oleva yhteys alan valintaan, kertoo tutkimuksessa mukana ollut Helsingin yliopisto.
Tutkijat analysoivat geenitietoja ja kansallisista rekistereistä saatavia koulutustietoja yli 460 000 ihmisestä Norjassa ja Suomessa. Koulutus luokiteltiin kymmeneen laajaan koulutusalaan, kuten terveys, tieto- ja viestintätekniikka, taiteet, luonnontieteet ja tekniikka.
Tutkimuksessa tunnistettiin 17 yksittäistä geneettistä tekijää, jotka liittyvät johonkin näistä koulutusaloista. Esimerkiksi terveysalaan liittyviä perimän kohtia tunnistettiin neljä ja teknisiin aloihin yksi.
Lisäksi tutkijat pyrkivät mallintamaan ja kuvaamaan geenien ja koulutusalojen välisiä yhteyksiä eri koulutusaloille ominaisten taipumusten kautta. Geneettisten tekijöiden yhteys havaittiin kahteen taipumuksia mittaavaan ulottuvuuteen, joista ensimmäinen erottelee teknisiä ja sosiaalisia taitoja painottavia koulutuksia ja toinen ulottuvuus puolestaan abstrakteja ja käytännönläheisiä koulutuksia.
— Genetiikka vaikuttaa persoonallisuuteemme, ja persoonallisuutemme vaikuttaa siihen, mitä opiskelemme. Voimme nyt havaita näitä yhteyksiä selvemmin suoraan DNA:stamme, sanoo tiedotteessa apulaisprofessori Andrea Ganna Helsingin yliopistosta.
Tutkimusryhmä korostaa, että heidän tuloksiaan ei pidä ylitulkita. Geenit eivät itsessään määrittele yksilön koulutusalan valintaa eikä niitä voi käyttää sen ennustamiseen.
Havaitut yhteydet ovat tutkijoiden mukaan tilastollisesti merkitseviä, mutta silti heikkoja, ja yhteiskunnallisen ja kulttuurisen ympäristön merkitys koulutusalan valinnassa on vahva. Esimerkiksi sukupuoleen liitetyt odotukset ja roolit, alan keskimääräinen palkkataso tai jopa yksittäisen opettajan merkitys voivat ohjata merkittävästi koulutusalan valintaa.





