Suomen luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro kertoo Ilta-Sanomille, mitä ei missään nimessä kannata tehdä tilanteessa, jossa kohtaa suden. Pahimmillaan virhe voi olla kohtalokas.
– Ei lähdetä missään tapauksessa juoksemaan, sillä se saattaa laukaista saalistusrefleksin, Lumiaro varoittaa IS:lle.
Suositeltava tapa toimia tilanteessa on perääntyä rauhallisesti takaisin tulosuuntaan, säilyttäen näköyhteys suteen. Asiantuntijan mukaan eläimelle ei kannata myöskään kääntää selkää.
Jos susi tulee aivan ihmisen lähelle, Lumiaro neuvoo nostamaan kädet ylös, huutaa ja näyttää mahdollisimman suurelta. Tämä voi pelästyttää eläimen tiehensä.
Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin harvinaisia ja hyvin harva kohtaa suden metsässä kulkiessaan. Tämä johtuu siitä, että susi haistaa ja kuulee ihmisen jo kaukaa. Lumiaron mukaan ylivoimaisesti suurin osa susista lähtee ihmistä karkuun.
Lisäksi sudet liikkuvat mieluiten aamu- tai ilmahämärässä eivätkä keskipäivällä. Siksi suden kohtaaminen keskellä päivää metsässä on epätodennäköistä.





