Moni ensiasuntoa ostava pitää tavallista asuntolainaa houkuttelevampana vaihtoehtona. LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

USU: Ensiasunnon ostajat karttavat tätä lainaa, suosio romahti tänä vuonna

Lainoja ei nosteta enää entiseen malliin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asuntosäästöpalkkiolainojen eli asp-lainojen kysyntä on laskenut tänä vuonna, kertoo Uutissuomalainen.

Kesäkuun loppuun mennessä ensiasunnon ostamiseen tarkoitettuja asp-lainoja myönnettiin Valtiokonttorin tilastojen mukaan 2 400. Koko viime vuonna määrä oli 5 800.

Valtiokonttorin lainojen ja takauksien apulaisjohtaja Soile Karttunen arivoi, että asp-lainojen nostomääriin ovat viime vuosina vaikuttaneet korkotason muutokset. 12 kuukauden euribor-korko nousi plussalle huhtikuussa 2022 ja kävi toissa vuonna korkeimmillaan hieman yli 4,2 prosentissa. Nyt korko on 2,1 prosenttia.

– Lisäksi yleinen talouden epävarmuus on todennäköisesti heikentänyt myös asp-lainojen kysyntää, Karttunen sanoo USU:lle.

Asp-lainojen koko sen sijaan on pysynyt viiden viime vuoden ajan samalla tasolla. Tänä vuonna keskimääräinen asp-laina on ollut noin 117 000 euroa.

Nordeasta, OP-ryhmästä ja Danske Bankista kerrotaan USU:lle, että moni ensiasunnon ostaja pitää tavallista asuntolainaa asp-lainaa houkuttelevampana vaihtoehtona. Tavallisessa asuntolainassa ei ole asp-lainan rajoitteita, kuten kymmenen prosentin omarahoitusosuutta tai kahden vuoden vähimmäissäästöaikaa.

Asp-järjestelmään on tulossa kesäkuussa muutoksia. Asp-tilin avaamisen yläikärajasta luovutaan, ja lyhennysvapaita voi saada laina-aikana nykyisen kahden vuoden sijaan neljä. Lisäksi vaaditun asuntosäästämisen vähimmäisaika lasketaan jatkossa kuukausina vuosineljännesten sijaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)