Kelan toimipiste Helsingin Kampissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomusnuoret kannattaa sosiaaliturvan rajaamista vain kansalaisille

Perustuslain on nuorten mielestä palveltava suomalaisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomusnuoret pitää hyvänä kansanedustaja Tere Sammallahden (kok.) ehdotusta sosiaaliturvan muuttamisesta kansallisuusperusteiseksi. Se tosin edellyttänee muutosta perustuslakiin.

Kokoomusnuoret sanoo kannanotossaan, että nykyisen perustuslain syrjimättömyysperiaatteen tulkinta on ”paisunut yli alkuperäisen tarkoituksensa”. 

Nuorisojärjestön mukaan yhdenvertaisuudesta on pidettävä kiinni, mutta ”se ei voi tarkoittaa sitä, että suomalainen veronmaksaja vastaisi rajattomasti muiden maiden kansalaisten toimeentulosta”.

Korostan, että edelleen me auttaisimme ketä vain henkeä uhkaavissa ja äärimmäisissä tilanteissa. Myös pakolaisstatuksella oleville pitäisi luoda oma tukijärjestelmä. Tämä tulee kuitenkin eriyttää suomalaisille perustuslaissa luvatusta sosiaaliturvan minimirajasta, joka on kansainvälisesti katsoen hyvin korkea, kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki sanoo tiedotteessa.

Kannanotossa ihmetellään, minkä takia Suomen perustuslaki ei tunnusta erityistä asemaa oman maan kansalaisille. Kokoomusnuorten mukaan ”Suomi on suomalaisten oma maa, jonka kuuluu ensisijaisesti palvella nimenomaan suomalaisten etua”.

Keskustelu sosiaaliturvasta käynnistyi, kun Iltalehti julkaisi jutun sosiaaliturvan jakautumisesta vieraskielisille. Tilastojen mukaan ulkomaalaistaustaisten osuus toimeentulotuen ja työmarkkinatuen nostajina on moninkertainen verrattuna heidän väestöosuuteensa.

Kokoomusnuoret muistuttaa, että Suomen talous velkaantuu, huoltosuhde heikkenee ja sosiaalimenot kasvavat. Siksi sosiaaliturvan pitäisi kokoomusnuorten mielestä kuulua perustuslain mukaan ensisijaisesti suomalaisille.

Sosiaaliturvajärjestelmä pitäisi nuorten mielestä muutenkin ajantasaistaa.

Nykyinen järjestelmä estää esimerkiksi sen, että Suomeen töihin tullut voisi saada alemman tuloveron sillä ehdolla, että ei olisi sosiaaliturvan piirissä. Tämä olisi avainasemassa talouskasvun vauhdittajana, helpottaisi maahanmuuton prosessia sekä soveltuisi täydellisesti lyhytaikaisiin työsuhteisiin, Tupamäki sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)