Työllisyysrahaston hallitus esittää työttömyysvakuutusmaksujen yleismäärän nostamista ensi vuodelle 0,6 prosenttiyksiköllä.
Hallitus päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan tiistaina.
Työnantajan keskimääräinen maksu olisi 0,92 prosenttia palkasta, joka on 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin kuluvana vuonna. Työnantajan keskimääräiseen maksuun sisältyy 0,02 prosenttiyksikön yhteinen osuus, jolla rahoitetaan muutosturvaa. Työntekijöiden maksu olisi 0,89 prosenttia palkasta, joka on 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2025.
Työnantajan alempi maksu olisi esityksen mukaan 0,31 prosenttia palkkasummasta (työnantajan maksama palkkasumma enintään noin 2,5 miljoonaa euroa vuodessa) ja ylempi maksu 1,23 prosenttia palkkasummasta (palkkasumman noin 2,5 miljoonaa euroa ylittävältä osalta).
Toteutuessaan maksun nosto tarkoittaa sitä, että esimerkiksi työntekijä, jonka ansiotaso olisi 4000 euroa kuukaudessa maksaisi työttömyysvakuutusmaksuja 427,20 euroa vuodessa (35,60 euroa kuukaudessa) vuonna 2026, mikä on 144 euroa enemmän kuin kuluvana vuonna.
Esitys työttömyysvakuutusmaksujen määrästä ensi vuodelle perustuu Työllisyysrahaston käyttämiin ennusteisiin ja laskelmiin, joiden pohjalta on laadittu myös rahaston talousarvio vuodelle 2026. Näissä on huomioitu eri vaihtoehtoja talouden ja työllisyyden kehitykselle sekä arvioitu hallitusohjelman kirjausten ja toteutettujen lainsäädäntömuutosten vaikutuksia, Työllisyysrahasto perustelee tiedotteessa.
Työllisyysrahaston käyttämien ennusteiden mukaan taloustilanne Suomessa on heikentynyt ja säilyy haastavana kuluvana vuonna, mutta tilanne paranee ensi vuonna. Ennusteympäristöön sisältyy suurta epävarmuutta. Työllisyysrahaston perusennusteessa työttömyysasteen ennustetaan olevan n. 9,4 prosenttia vuonna 2025 ja alentuvan 8,9 prosenttiin vuonna 2026.
Hallitusohjelman kirjausten ja hallituksen toteuttamien lainsäädäntömuutosten menoja alentava vaikutus Työllisyysrahaston rahoitusvastuulla oleviin menoihin on arvioitu olevan noin 700 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän kuluvana vuonna ja noin 100 miljoonaa euroa enemmän vuonna 2026.
Työllisyysrahaston laatiman perusennusteen mukaan rahaston nettovarallisuuden muutos olisi noin 740 miljoonaa euroa negatiivinen vuonna 2025 ja nousee noin 5 miljoonaa euroa positiiviseksi vuonna 2026 ehdotetulla maksutasolla. Ehdotetulla maksutasolla suhdannepuskurin määrä jää selvästi alle ennustetun suhdannepuskurin enimmäismäärän vuoden 2026 lopussa.
Työllisyysrahastolla on 600 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina erääntymässä kesäkuussa 2027, mikä on huomioitu arviota laadittaessa.
– Huono työllisyyskehitys on jatkunut ennakoitua pidempään, mutta vuonna 2026 talouden ja työllisyyden ennustetaan kääntyvän parempaan suuntaan, joskin työttömyyden taso säilyy yhä korkeana. Vuosina 2024 ja 2025 työttömyysvakuutusmaksujen tasoa on voitu alentaa haastavasta talous- ja työllisyystilanteesta huolimatta käyttämällä rahaston suhdannepuskuriin kertyneitä varoja. Maksujen taso säilyy korotuksesta huolimatta matalalla tasolla: verrattuna vuoden 2023 tasoon vuosi 2026 on 1,2 prosenttiyksikköä alemmalla tasolla, Työllisyysrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäki toteaa tiedotteessa.
Työllisyysrahaston hallintoneuvosto tekee lopullisen päätöksen esityksestä työttömyysvakuutusmaksujen tasosta sosiaali- ja terveysministeriölle torstaina 28. elokuuta. Eduskunta vahvistaa lopulliset työttömyysvakuutusmaksut syksyllä. Työttömyysvakuutusmaksujen taso säädetään vuosittain lailla.





