Peruskoulujen lukuvuosi käynnistyy tällä viikolla ympäri Suomen, ja tuhannet oppilaat suuntaavat koulumatkalle. Poliisi muistuttaa kaikkia tienkäyttäjiä erityisestä tarkkaavaisuudesta koulumatkoilla ja koulupihojen läheisyydessä.
– On tärkeää muistaa, että joukossa on monia pieniä lapsia, jotka vielä harjoittelevat kulkemista liikenteessä. Heidän turvallisuutensa on meistä kaikista kiinni, poliisi muistuttaa tiedotteessa.
Turvallisuuden varmistamiseksi poliisi toteuttaa tehostettua liikenteen valvontaa koulujen läheisyydessä. Viranomaisen mukaan tarkoituksena on edistää liikenneturvallisuutta erityisesti ekaluokkalaisten ja muiden nuorten tienkäyttäjien osalta. Poliisi tulee myös jalkautumaan mahdollisuuksien mukaan koulujen pihoille.
Koulujen läheisyydessä nopeusrajoitukset ovat yleensä alhaiset, ja niiden noudattaminen on erityisen tärkeää.
– Pienet koululaiset saattavat tehdä odottamattomia ja nopeita liikkeitä, joten kuljettajan on syytä keskittyä ympäristöönsä ja ennakoida mahdollisia vaaratilanteita. Mitä hitaammin ajat, sitä enemmän sinulla on aikaa reagoida yllättäviin tilanteisiin, poliisi muistuttaa.
Suojatiet ovat tärkeitä paikkoja koululaisten turvalliselle ylitykselle, ja niiden huomioiminen on poliisin mukaan välttämätöntä.
– On tärkeää antaa tietä suojatiellä liikkuville, jotta kaikki tienkäyttäjät voivat kulkea suojatien kohdalla esteettömästi ja turvallisesti.
Ensimmäisinä kouluviikkoina pienelle koululaiselle tulee vastaan paljon uusia asioita. Siksi koulumatkan harjoitteleminen yhdessä on erityisen tärkeää.
– On hyvä käydä koulumatka läpi useampaan kertaan ennen ensimmäistä koulupäivää. Kertaus ei ole haitaksi myöhemminkään – koulun alettua reittiä voi kävellä yhdessä ja keskustella esimerkiksi niistä paikoista, joissa on syytä olla erityisen tarkkana, poliisi korostaa.
Poliisin tärkein tavoite on, että jokainen lapsi pääsee turvallisesti kouluun ja takaisin kotiin.
– Yhdessä voimme tehdä koulumatkoista turvallisempia ja sujuvampia kaikille tienkäyttäjille.
LUE MYÖS:
Yli tuhat vapaaehtoista suojateille, kampanja turvaa koululaisten matkaa
Saako sähköpotkulaudalla ajaa suojatiellä? Moni ei tiedä





