Valtiotieteen tohtori ja kirjailija Jukka Tarkka käy alun perin Kanava-lehdessä ja nyt Suomen Kuvalehdessä julkaistussa esseessään läpi, miten Nato-henkinen Sauli Niinistön ja Alexander Stubbin linja alkoi syrjäyttää lopullisesti Suomen aiempaa Kreml-keskeistä linjaa.
Jukka Tarkka kuvailee, kuinka presidentit Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen suhtautuivat puolustusliitto Nato-jäsenyyteen torjuvasti. Halonen esimerkiksi halusi lopettaa puheet Nato-jäsenyydestä ja piti sitä presidenttikautensa parhaana saavutuksena.
– Turvallisuuspolitiikkaa hallitsi 2000-luvun alussa Nato-vastaisuudella terästetty suomettuminen. Tämä puheenparsi liukui myös turvallisuuspolitiikkaan, mutta sotilasjohto piti kiinni ammatillisesta vastuustaan. Se tukeutui Pax-periaatteen julistuksen yhteydessä Kremlille lähetetyn nootin ilmoitukseen: ”Suomi ylläpitää tarpeen vaatimaa puolustuskykyä.” Tällä linjalla kenraalit etenivät vuosikymmeniä huolimatta presidenttien populistisesta vastahangasta, Tarkka kirjoittaa.
– Sauli Niinistön kuormaan kasautui taakkaa Halosen edustamasta poliittisesta kulttuurista ja sitä myötäilleestä kansalaismielipiteestä. Tilanteen pelasti kenraalien ryhdikäs vastuullisuus, jota Halonen ei sentään kehdannut vastustaa. Halosen presidenttikaudesta jäi näin käteen asia, jota hän vastusti, mutta Niinistö kannatti: puolustusvoimat on Suomen turvallisuuden perusta, hän jatkaa.
Tarkka kirjoittaa, että Niinistön presidenttikautta ”edeltänyt pitkä jatkumo pakotti hänet lähtemään takamatkalta kilpajuoksuun historian kanssa”.
– Hänen edeltäjiensä ulkopoliittinen asento ei luonut tukevaa pohjaa presidentin ponnistukselle kohti uutta. Hän joutui kehittämään siihen tarvittavan voiman itse.
Jukka Tarkan mukana Niinistön kaudella Suomi muutti lakia siten, että Suomi voi antaa tai vastaanottaa sotilaallista apua. Niinistö myös piti puheissaan määrätietoisesti esillä Suomen mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Lisäksi puolustusyhteistyötä Yhdysvaltain kanssa vahvistettiin päätöksellä korvata vanhat Hornetit Yhdysvaltain ilmavoimien uudella F-35-hävittäjillä.
Niinistö alkoi Tarkan mukaan muuttaa linjaansa Venäjän kaapattua Krimin.
– Venäjän uusi sotilasdoktriini, Krimin miehitys ja Ukrainan sota olivat mullistaneet tilanteen. Suomi joutui varautumaan siihen, että Itämerellä syntyy aseellinen konflikti. Nopeasti kehittynyt harjoitusyhteistyö Naton, Ruotsin ja Suomen kesken loi niille uutta turvallisuuspääomaa. Venäjän oli huomioitava sen toimintavapautta Itämerellä rajoittava uusi voima. Niinistö reagoi tähän.
Suomen tie Natoon alkoi käydä ilmeiseksi joitakin kuukausia ennen Venäjän täysmittaista hyökkäystä Ukrainaan.
– (Vladimir) Putin yritti vuodenvaihteessa toteuttaa kertarysäyksellä ikimuistoisen haaveensa Ruotsin ja Suomen kaappaamisesta Kremlin etupiiriin, mutta Niinistö tyrmäsi jämäkästi Putinin röyhkeän vaatimuksen Naton laajenemisen pysäyttämisestä, Jukka Tarkka kirjoittaa.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja kansalaismielipide kääntyi Nato-jäsenyyden kannalle.
– Syntyi uusi tahtotila, johon sopeutuminen oli yllättävän helppo ja nopea. Nato-vastaisuudella aikaisemmin profiloituneet yrittivät häpeissään selitellä täyskäännöstään, johon ylivoimainen kansalaismielipide heidät pakotti, Tarkka kuvaa.
Suomen presidentti-instituutio sai Tarkan mukaan Nato-projektissa lisää kansainvälistä painoarvoa.
– Aikaisemmin muutamia Suomen presidenttejä arvostettiin siksi, että parhaat heistä väistelivät taitavasti Kremlin vaarallisimpia lähentymisyrityksiä. Tai siksi, että heillä oli lännen johtajille mielenkiintoista kerrottavaa Kremlin johdon ajatuksista ja oletetuista aikomuksista, Tarkka kirjoittaa.
– Niinistö kuului tähän ryhmään, mutta hän nousi viimeisenä presidenttivuoteenaan vielä suurempaan rooliin. Hän sai maineen rohkeana ja taitavana valtiomiehenä, jonka kanssa jokaisen Suomelle merkittävän valtion ylin johto mielellään keskusteli. Niinistön arvostus nousi euro- atlanttisessa yhteisössä ja muuallakin maailmassa korkeammalle kuin kenenkään hänen edeltäjänsä.
