Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen tyrmää Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan idean Euroopan yhteisestä ydinaseesta.
Kyllönen sanoo avoimesti pitävänsä ajatusta vaarallisena.
– Se tarkoittaisi todennäköisesti ydinsulkusopimuksen romuttumista ja paluuta 1960-luvulle, aikaan ennen kansainvälisiä rajoitteita, Kyllönen varoittaa.
Kyllönen arvioi, että sotilaallinen varustautuminen ja mahdolliset ydinaseet vain ruokkisivat asevarustelukierrettä ja kasvattaisivat eskalaation riskiä. Samalla diplomatia ja neuvottelut jäisivät sivuun.
Sotaan varautumisesta voisikin vasemmistomepin mukaan tulla itseään toteuttava ennustus.
– On syytä suhtautua kriittisesti väitteisiin, että turvallisuus lisääntyy sotilaallisella varustautumisella ja ydinasepelotteella, hän linjaa.
Oman ydinaseen sijaan Kyllönen toivoo EU:lta aloitteellista roolia ydinaseriisunnassa. Hänestä on kestämätöntä, että koko ihmiskunnan tulevaisuus voi yhä riippua yksittäisten johtajien päätöksistä.
– EU:n täytyy palauttaa diplomatia ja aseidenriisunta osaksi turvallisuuspolitiikkaansa, Kyllönen linjaa.
– Sen tarve on suurempi kuin vuosikymmeniin.





