Tänä vuonna erot hyttysten alueellisessa esiintymisessä ovat erityisen suuria, kertoo Ilta-Sanomat. Etelä-Suomessa hyttyset ovat jo lennossa, kun taas Kainuun korkeudella osa hyttysistä on vasta kuoriutunut.
Kainuun Ely-keskuksen vieraslajikoordinaattori Reima Leinosen mukaan hyttysten määrään vaikuttaa se, kuinka paljon alueella on satanut vettä. Hyttysten munien tulee kuoriutuakseen olla veden alla kahdesta kolmeen viikkoa.
Viileä lämpötila ei sen sijaan vaikuta hyttysten määrään, mutta saattaa hidastaa hyttysten kuoriutumista, Leinonen sanoo.
– Eri alueilla on todella voimakasta vaihtelua. Nyt näkyy selvästi se, missä vettä on tullut enemmän, Leinonen kertoo Ilta-Sanomille.
Hänen mukaansa seuraavat kaksi viikkoa vaikuttavat siihen, kuinka paljon hyttysiä kesällä tulee. Jos sataa vettä, on hyttysillä paremmat mahdollisuudet selvitä.
Vaikka ihmisille hyttyset voivat aiheuttaa harmia, ne ovat tärkeä osa luonnon ekosysteemiä, Leinonen muistuttaa. Hyttyset toimivat muun muassa ravintona hyönteisiä syöville linnuille.





