Alankomaat lähettää loput lupaamistaan 24 F-16-hävittäjästä Ukrainalle, Hollannin puolustusministeri Ruben Brekelmans kertoi The Kyiv Independentin mukaan.
Ukraina sai ensimmäiset F-16-hävittäjänsä Alankomailta ja Tanskalta viime vuonna. Yhdysvalloissa valmistetut neljännen sukupolven hävittäjät on otettu käyttöön vahvistamaan Ukrainan ilmapuolustusta ja auttamaan Venäjän ilmaiskujen torjunnassa.
– Koulutamme myös lentäjiä ja teknikkoja sekä jaamme sotilasdoktriinejamme, jotta Ukraina voi rakentaa modernin asevoiman, joka vastaa Naton jäsenvaltioiden asevoimia, Brekelmans sanoi.
Alankomaiden lisäksi Ukrainalle on luvattu 19 F-16-konetta Tanskalta, 30 Belgialta ja ainakin kuusi Norjalta.
F-16-hävittäjät toimitetaan kansainvälisen hävittäjäkoalition puitteissa, ja jotkut kumppanit osallistuvat koulutukseen ja tekniseen tukeen.
Norja ilmoitti aiemmin tässä kuussa, että se toimittaisi koneensa tämän vuoden loppuun mennessä. Samoin Belgian hallitus ilmoitti toimittavansa koneensa ennen vuoden 2028 määräaikaa.
Kaikkiaan Ukrainalle on luvattu noin 80 kyseistä hävittäjää.
Ukraina on vahvistanut menettäneensä sodassa kolme F-16-hävittäjää.





