On tunnettua, että Ukrainan asevoimien käytössä olevat Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmät ovat pudottaneet Venäjän H-47M2 Kinzhal (Tikari) -ohjuksia menestyksekkäästi jo ainakin viime toukokuusta lähtien. Suurin voitto saavutettiin 2. tammikuuta 2024, kun Ukrainan ilmatorjunta ampui alas kaikki kymmenen Venäjän laukaisemaa ”Tikaria” osana sen massiivista ohjushyökkäystä Ukrainaan.
Aikanaan Venäjän johtaja Vladimir Putin julisti ilmaista laukaistavan ja liikehtimiskykyisen Kinzhalin voittamattomaksi. Se oli kuitenkin amerikkalaisen sotilaskirjeenvaihtajan ja bloggaajan David Axen mukaan valhe. Hänen Telegraphissa julkaisemansa artikkelin mukaan Kinzhalin kyvyttömyys on herättänyt epäilykset hypersoonisten ohjusten tehokkuutta kohtaan ylipäätään.
MiG-31-hävittäjistä laukaistavan Kinzhalin kantomatka on 1 900 kilometriä, joka on yli 1 600 kilometriä enemmän kuin parhaan Ukrainan käyttämän ilmatorjuntaohjuksen. Se pitää MiG-31-koneet turvassa, mutta ei suojele Kinzhalia itseään sen lennon viimeisillä minuuteilla.
Axe kirjoittaa, että ohjuksesta Ukrainassa kuvattujen videoiden perusteella on pääteltävissä, miksi se on ollut Kremlille pettymys, erityisesti yhdestä videosta, jossa ohjus syöksyy Dnipro-jokeen. Koska ohjuksen pituus tunnetaan, sen nopeus voidaan laskea sen iskeytyessä veteen. Käy ilmi, että kehuttu ohjusmalli ei lennä kuin 1,9-kertaisella äänennopeudella (Mach 1,9).
”Tikari” voi saavuttaa yli viiden Machin nopeuden – joka on hypersoonisen ohjuksen määritelmä – mutta vain hetkeksi jonkun aikaa sen laukaisun jälkeen. Kun se laskeutuu alemmas tiheämpään ilmakehään, sen vauhti hidastuu huomattavasti. Mitä matalammalle se laskeutuu ja mitä hitaammin se lentää, sitä helpommaksi Patriot-pattereille tulee sen torjuminen, selittää Axe.
Jokainen onnistunut pudotus tekee myös Patriotista entistäkin paremman Kinzhalin pudottajan. Tämä ei hyödytä pelkästään Ukrainaa, vaan kaikkia ohjusjärjestelmän käyttäjiä tulevissa järjestelmän ohjelmistopäivityksissä.
Ukrainalla on vain kolme täyttä Patriot-patteria tutkineen ja useine laukaisualustoineen. Niillä voidaan suojata vain kolmea kaupunkia, joten niitä tarvitaan paljon lisää.





