Ukrainan kansallisen poliisin 24. lokakuuta 2023 julkaisemassa kuvassa näkyy vaurioitunut asuinrakennus Avdijivkassa. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Wagnerin ”jäänteiden” kerrotaan taistelevan Avdijivkan lihamyllyssä

Wagner-joukoista tuskin muodostuu enää yhtenäistä sotilasorganisaatiota sen johtajan kuoleman jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Wagner-ryhmän joukkojen ”jäänteet” näyttävät taistelevan Ukrainassa Avdijivkan suunnalla, kertoo ISW:n tuore analyysi Ukrainan sodasta. Joukkojen kerrotaan toimivan Venäjän puolustusministeriön alaisuudessa.

Avdijivkassa palveleva venäläinen Arbat-erityispataljoonan komentaja kertoi venäläiselle sotilaskirjeenvaihtajille Arbat-pataljoonan koostuvan lähes kokonaan entisistä Wagner-ryhmän jäsenistä.

Itä-Donetskin alueen eturintamassa oleva Avdijivkan kaupunki on ollut viime viikkoina intensiivisten taistelujen keskus, kun molemmat osapuolet ovat pyrkineet etenemään rintamalla.

Lähteet viittaavat ISW:n mukaan siihen, että nämä entiset Wagnerin sotilaat toimivat erilaisina erikoisasiantuntijoina, kuten miehittämättömien lentokoneiden operaattoreina ja elektronisen sodankäynnin asiantuntijoina.

ISW:n mukaan näyttää, että entiset Wagnerin miehet saattavat olla solmineet sopimuksia suoraan Venäjän puolustusministeriön kanssa Wagnerin ”kesäkapinan” tai Jevgeni Prigozhinin kuoleman jälkeen.

Myös ukrainalaislähteet ovat havainneet Wagner-ryhmän entisiä jäseniä Avdijivkassa.

ISW:n mukaan tässä vaiheessa ei voida vielä arvioida, millainen rooli Wagner-ryhmän entisillä jäsenillä on Avdijivkan hyökkäysoperaatiossa.

Vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä, että hajallaan olevat entiset Wagnerin joukot nousisivat uudelleen yhtenäiseksi ja tehokkaaksi sotilasorganisaatioksi johdon puutteen vuoksi. Ylimääräiset joukot voivat silti tuoda taisteluvoimaa Venäjälle.

Venäjä on aloittanut Avdijivkassa suurimman hyökkäyksensä sitten kesän 2022. Venäläisten on kerrottu kärsineen alueella järkyttäviä mies- ja kalustotappioita. Hyökkäyksiä on kuitenkin jatkettu tästä huolimatta ja ukrainalaisten puolustajien on arvioitu olevan lujilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)