Kerrossänkyjä Punavuoren vastaanottokeskuksessa Helsingissä 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Myönnetyt turvapaikat muuttuvat määräaikaisiksi

Oleskelulupa poistetaan, mikäli henkilö syyllistyy Suomessa vakavaan rikokseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeriö on asettanut kolme hanketta, joiden tavoitteena on hallitusohjelman mukaiset tiukennukset kansainväliseen suojeluun.

Ensimmäisessä hankkeessa on tarkoitus toteuttaa määritelmädirektiivin mahdollistamat tiukennukset. Hankkeessa kansainvälinen suojelu muutetaan luonteeltaan väliaikaiseksi ja lyhennetään kansainvälisen suojelun lupien pituus direktiivin mahdollistamaan minimiin.

Myönnettyyn turvapaikkaan perustuva lupa olisi jatkossa voimassa kolme vuotta ja toissijaiseen suojeluun perustuva lupa yhden vuoden.

Lisäksi toteutetaan hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan kansainvälisen suojelun asema lakkautetaan, siihen perustuva oleskelulupa poistetaan ja asetetaan maahantulokielto, jos henkilö syyllistyy Suomessa vakavaan rikokseen, joka vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai jos henkilö vaarantaa kansallista turvallisuutta. Palautuskieltoa ei loukata. Myös tätä asiaa koskeva sääntely perustuu määritelmädirektiiviin.

Toinen kansainvälisen suojelun tiukentamiseen tähtäävä hanke koskee menettelydirektiivin mukaisen rajamenettelyn käyttöönottoa. Tavoitteena on, että rajamenettelyä sovellettaisiin tilanteissa, joissa turvapaikkahakemus on tehty EU:n ulkorajalla tai sen välittömässä läheisyydessä, ja sen arvioidaan olevan todennäköisesti perusteeton.

Rajamenettelyn käyttöönoton tarkoituksena on estää turvapaikanhakijoiden liikkuminen muualle unionin alueelle. Samoin tavoitteena on, että menettelyä voitaisiin käyttää direktiivin tarkoittamalla tavalla kaikissa muuttoliiketilanteissa.

Lisäksi hankkeessa valmistellaan tarvittavat lainmuutokset, jotta nopeutetussa menettelyssä voidaan tutkia kansalliselle turvallisuudelle ja yleiselle järjestykselle vaaraksi katsottavien hakijoiden hakemukset.

Kolmannessa hankkeessa turvapaikkaprosessia tehostetaan. Hankkeessa turvapaikkaprosessi sidotaan selkeämmin menettelydirektiiviin ja selvitetään, mikä tieto on olennaisinta saada juuri rekisteröinti- ja jättämisvaiheessa. Muutoksilla tuetaan etenkin hakijan henkilöllisyyden selvittämistä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa prosessia.

Turvapaikkaprosessissa turvapaikkapuhuttelun merkitystä painotetaan. Turvapaikkapuhuttelun pöytäkirjaa ei käytäisi enää läpi nykyiseen tapaan hakijan kanssa. Hakijan oikeusturvan toteutuminen kuitenkin varmistetaan. Hankkeen tueksi toteutetaan selvitys turvapaikkahakemusten käsittelystä ja hyväksymisprosenteista eri EU-maissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)