Puhemieheksi valittu Jussi Halla-aho eduskunnan täysistunnossa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Jussi Halla-ahosta puhemies – Eva Biaudetille protestiääniä

Perussuomalaisten kansanedustaja on uusi eduskunnan puhemies. RKP:n kansanedustaja ihmettelee valintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnassa suoritettiin keskiviikkona puhemiehen vaali. Valituksi tullut Jussi Halla-aho sai 134 ääntä.

27 kansanedustajaa äänesti tyhjää. RKP:n Eva Biaudet sai yhdeksän ääntä ja PS:n Juho Eerola kahdeksan ääntä.

Yhden äänen saivat kansanedustajat Pekka Haavisto, Hannu Hoskonen, Arja Juvonen, Anna Kontula ja Ari Koponen kukin.

Eva Biaudet totesi vaalin jälkeen Verkkouutisille, että tulos kertoo siitä, että perussuomalaisten ehdokasvalinta puhemieheksi ”herätti paljon ihmetystä”. Biaudetin mukaan puhemiehen posti on erityisen tärkeä.

– Hän edustaa demokratiaa ja ilmaisunvapautta juuri niillä rajoituksilla joita me ajattelemme ihmisoikeuksiin. Hän signaloi ainakin jollain tavalla sitä tulkintaa ettei ilmaisunvapautta rajoita mikään. Se on ongelmallista, eikä tunnu ihan turvalliselta, Biaudet pohti.

RKP:n kansanedustajan mukaan hänen on vaikea unohtaa Halla-ahon kirjoituksia. Niistä eräs koski Biaudetia itseään.

– Ihmisten virheet on tietenkin helppo unohtaa. Mutta kun ne teot elävät mukana, eikä hän ole niistä irtisanoutunut, joten se ei ole menneisyyttä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)