Sitran yliasiamies Jyrki Katainen jättää nykyisen tehtävänsä ensi kesänä. Sitran tiedotteen mukaan hän siirtyy kesäkuun alussa osakkaaksi suomalaistaustaiseen, kansainvälistyvään kasvuyritykseen.
– Työ huomisen menestyvän Suomen hyväksi Sitrassa on ollut uskomattoman innostavaa, eikä minulla ollut kiirettä pois tulevaisuustalosta. Tilaisuus mennä mukaan suomalaiseen, kansainvälistyvään yritykseen tuli odottamatta.
– Olen 51-vuotias ja tehnyt pitkän työuran julkisen puolen tehtävissä sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Haluan haastaa itseäni vielä uudistumaan, Katainen kertoo tiedotteessa.
Sitran tehtävänä on kirittää Suomen kehitystä, talouden kestävää kasvua ja kilpailukykyä, joilla luodaan työtä ja hyvinvointia tuleville sukupolville. Kataisen kaudella Sitra on noussut vahvaksi tekijäksi myös Euroopan unionissa.
– Monessa asiassa EU on pienin mahdollinen yksikkö, jolla muutosta pystyy saamaan aikaan. Siksi on tärkeää, että Sitran kaltainen vahva osaaja on mukana kirittämässä muutosta myös EU:n kautta, Katainen perustelee.
Jyrki Katainen on aiemmin toiminut muun muassa Euroopan komission varapuheenjohtajana ja Suomen pääministerinä.
Sitran hallitus käynnistää Kataisen seuraajan haun viipymättä. Tehtävä tulee julkiseen hakuun. Yliasiamiehen valinnasta päättää Sitran hallituksen esityksestä Sitran hallintoneuvosto.





