Alkon myymälä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Sinuhe Wallinheimo: Alkon ja Veikkauksen monopoleja ei enää tarvita

Kokoomusedustajan arvion mukaan kilpailun avaaminen tuskin lisäisi haittoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mielestä aika on kypsä Alkon ja Veikkauksen monopolien purkamiselle.

– Olemme tulleet siihen lopputulokseen, että monopoleista ja monopolimaisista aloista pitää hiljalleen päästä Suomessa eroon, ja sitä kautta lisätä kilpailua, hän kertoo puolueensa kannasta Verkkouutisten Puheenaihe-videosarjan haastattelussa. Jakson voi katsoa tästä.

Alkon monopolia on perusteltu päihdehaittojen ja Veikkauksen monopolia pelihaittojen ehkäisyllä. Wallinheimo ei usko haittojen lisääntyvän, jos monopoliasemat puretaan.

Hän nostaa esimerkiksi vuoden 2018 alkoholilain uudistuksen, joka toi aiempaa vahvemmat juomat markettien hyllyille.

– Silloin oli paljon polemiikkia siitä, että nyt haitat lähtevät nousuun. Kävikin päinvastoin, koska sen jälkeen alkoholin kulutus on tullut melkein kymmenen prosenttia alaspäin. Tämä on ollut sekä veropoliittisesti että sosiaalipoliittisesti valtavan hyvä uudistus, ja tätä pitää jatkaa, Wallinheimo toteaa.

– Alkon monopolin kautta taitaa muutenkin mennä noin kolmasosa kaikesta kulutetusta alkoholista, joten onko se oikeasti enää monopoli? Pystytäänkö sillä hakemaan niitä terveysvaikutuksia, joita monopolin kautta pitäisi? Meidän vastaus on se, että ei.

Veikkauksen osalta kokoomus on esittänyt, että monopoliasema korvataan digipelien lisenssijärjestelmällä. Se avaisi rahapelimarkkinan kilpailulle muun muassa vedonlyönnin ja nettikasinoiden osalta.

Wallinheimon mukaan lisenssijärjestelmä nimenomaan mahdollistaisi nykyistä paremmin puuttumisen rahapelihaittoihin. Tällä hetkellä jo iso osa verkosta tapahtuvasta pelaamisesta tapahtuu ulkomaisten toimijoiden palveluissa. Ne ovat valvonnan ulkopuolella.

– Jos toisimme kaikki sääntelyn piiriin ja avaisimme digipuolen lisenssijärjestelmällä, kaikki toimisivat jatkossa samojen sääntöjen alla ja samalta viivalta. Näin pääsisimme myös siellä puolella paremmin haittoihin kiinni.

KATSO VIDEO:
Puheenaihe: Miksi monopolit pitää purkaa, Sinuhe Wallinheimo?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)