Terveysteknologian tuoteviennin vuotuinen arvo nousi uuteen ennätykseen ja oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2018.
– Kasvua edellisvuodesta kertyi 3,4 prosenttia. Ala on reilun 20 vuoden aikana tuonut Suomen ulkomaankauppaan lähes 12 miljardin euron ylijäämän, toteaa Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen tiedotteessa.
Terveysteknologia on edelleen yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista Suomessa. Vaikka valtaosa yritysten tuotannosta menee vientiin, yrityksillä on tarve kehittää ratkaisujaan Suomessa.
– Tutkimus- ja kehitystoiminta Suomessa tuo terveysteknologia-ratkaisuja osaksi potilaan hoitoa, kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta tulevaisuuden terveydenhuoltoon sekä edistää samalla yritysten kasvua ja investointeja Suomeen, Hassinen kertoo.
Terveysteknologia työllistää Suomessa jo yli 12 000 ihmistä. Kasvu lisää työpaikkoja, mikä on tuonut myös pulaa osaavista tekijöistä.
– Suurin puute on tällä hetkellä koodareista, toteaa Terveysteknologia ry:n hallituksen puheenjohtaja Veli Mäkelä.





