Sampo Terho: Tieteen vastainen ilmastolinja lisäisi pakolaisia

Sinisten mielestä autoilijoita ja maaseudun pienituloisia ei voi laittaa ilmastotoimien maksumiehiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sinisten puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan tieteenvastainen ilmastolinja kasvattaisi ilmastopakolaisten määrää.

– Siniset puolusti parlamentaarisessa ilmastotyöryhmässä tolkkua ilmastotoimenpiteissä. Lopputulos on sellainen, jossa haluamme olla mukana, kertoo Sampo Terho tiedotteessa.

Terhon mukaan yhteiseen paperiin saatiin tavallisen kansalaisen kannalta tärkeitä muutoksia.

– Tärkeimpänä niistä on kirjattu, että minkään väestöryhmän maksutaakka ei saa nousta kohtuuttomasti toisiin nähden. Näin esimerkiksi autoilijoita ja maaseudun pienituloisia ei voi laittaa ilmastotoimien maksumiehiksi.

Aikatavoitteita höllennettiin niin, että esimerkiksi turpeenpoltto voi jatkua täydentävänä ja huoltovarmuutta turvaavana energiamuotona.

Kun päästöttömään sähkön ja lämmön tuotantoon pyritään, huolto- ja toimitusvarmuudesta on Terhon mukaan huolehdittava.

Siniset poistatti paperista myös yksityisautoilua koskevat tiukennukset ja epärealistisen aikatavoitteen maaliikenteen päästöttömyydestä.

Siniset piti myös tärkeänä, että paperissa mainitaan eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvystä huolehtiminen, kun päästökauppajärjestelmää kehitetään.

Terho ihmettelee perussuomalaisten poisjääntiä työryhmästä jo ennen maanantain kokoontumista, jossa sinisten esittämät muutokset tehtiin.

– Jälleen kerran perussuomalaiset luovuttivat kesken kaiken, kun siniset jäivät taistelemaan tolkun puolesta. Ilmastokysymyksessä perussuomalaiset eivät joko ymmärrä tai välitä, miten merkittävästä uhkasta kansanturvallisuudelle puhutaan.

– Tuhoisa ja tieteen vastainen ilmastolinja tuottaisi maailmaan satoja miljoonia lisää ilmastopakolaisia. Sehän on jokaisen maahanmuuttokriitikon painajainen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)