– Sinisten maahanmuuttolinja tarjoaa uskottavan, toimivan ja järkiperäisen ratkaisun maahanmuuton haasteisiin: realismia ilman rasismia. Maahanmuuton on oltava hallittua, Suomen taloudellisen kantokyvyn huomioivaa ja turvallisuuden kannalta järkevää, linjasi sinisten puheenjohtaja Sampo Terho puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa.
Hänen mukaansa siniset edellyttää turvapaikkajärjestelmän kokonaisvaltaista uudistamista.
– Jatkossa koko turvapaikkaprosessi tulee siirtää EU:n ulkopuolelle ja mahdollisuuksien mukaan myös itse turvapaikat myöntää turvallisiin kolmansiin maihin tai EU:n ulkopuolisiin väliaikaisiin asutuskeskuksiin. Näin apua pystytään rajallisin resurssein antamaan mahdollisimman monille, ja järjestelmän väärinkäyttö ja ihmissalakuljetus ennaltaehkäistään. Hallitsematonta muuttoliikettä Euroopan halki ei saa syntyä enää koskaan, sanoi Terho.
– EU-tasolla onkin vastikään otettu rohkaisevia askelia tätä sinisten esittämää linjaa kohti, koska hallitsemattoman maahanmuuton on ymmärretty uhkaavan koko unionin tulevaisuutta, hän jatkoi.
Siniset esittää myös kansalaisuuden ehtojen tiukentamista ja kansalaisuuskokeen käyttöönottoa.
– Suomen kansalaisuus on kunnia eikä halpaa jakotavaraa. Sen saamiseksi on vaadittava asioita: nuhteettomuutta, kotoutumista, suomen kielen taitoa ja sitoutumista Suomeen. Haluamme, että jatkossa kansalaisuuden saavan henkilön on vakuutettava uskollisuutta Suomen valtiolle ja perustuslaille, vaati Terho.
– Näin maahanmuuttaja sitoutuu uuden kotimaansa historiaan, kulttuuriin ja arvoihin, hän sanoi.
Työperäiseen maahanmuuttoon siniset haluaa pisteytysjärjestelmän, jossa maahanmuuttajat valikoituvat Suomeen esimerkiksi sopeutumiskykynsä, osaamisensa ja kielitaitonsa mukaan. Ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on sinisten mielestä säilytettävä.
– Suomen on syytä olla hyvä kohdemaa niille, jotka ovat kyvykkäitä kehittämään Suomea, toimimaan yhteiskunnan itsenäisinä jäseninä ja edistämään suomalaisten hyvinvointia, sanoi sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.
Lisäksi siniset esittää ohjelmassaan muun muassa turvapaikkaprosessin ja palautusten nopeuttamista, ääri-islamistista radikalisoitumista ennaltaehkäisevää lainsäädäntöä, anonyymin työnhaun käyttöönottoa ja vainottujen kristittyjen suosimista kiintiöpakolaisina.
– Olemme tolkun konservatiiveina hiljaisen enemmistön ääni. Emme halua rajoja auki tai kiinni, vaan pitää rajoista huolta, sanoi Elo.





