Verkkouutiset

”84 prosenttia venäläisistä ei äänestänyt Vladimir Putinin puoluetta”

Venäjän vaalien äänestysprosentti oli presidentin valtakauden matalin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kansa tajuaa, että nämä olivat vaalit vailla vaihtoehtoja. Ensimmäisten tietojen perusteella 84 prosenttia venäläisistä ei äänestänyt Putinin puoluetta, venäläinen oppositiopoliitikko ja oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin lähipiiriläinen Leonid Volkov toteaa Financial Timesille.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue sai merkittävän vaalivoiton Venäjän sunnuntaisissa duuman eli parlamentin alahuoneen vaaleissa.

Vaalien äänestysmäärät jäivät ennätyksellisen alhaisiksi. Vain noin 47 prosentin äänestysprosentti oli Putinin 17-vuotisen johdon matalin. Äänestysprosentit myös heittelivät runsaasti. Esimerkiksi Moskovassa ja Pietarissa vain noin 30 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui uurnille. Kaukasuksella nähtiin taas paikoin yli 70 prosentin äänestyslukuja.

Yhtenäinen Venäjä saavutti vaaleissa noin 54 prosentin kannatuksen. Lisäksi puolue nappasi peräti 203 jaossa olleista 255 yhden duumaedustajan vaalipiiristä. Tulos merkitsee, että Putinin puolue hallitsee nyt peräti 76 prosenttia duuman paikoista. Aiemmin Yhtenäisellä Venäjällä oli hallussaan 53 prosenttia paikoista. Merkittävä enemmistö tarkoittaa, että puolue voi muuttaa Venäjän perustuslakia ilman yhdenkään muun puolueen tukea.

Venäjän duumassa ei ole yhtäkään maan nykyhallinnon vastaista puoluetta. Toiseksi suosituimmat puolueet olivat nationalistinen liberaalidemokraatit ja kommunistipuolue. Ne jäivät molemmat hieman alle 14 prosentin kannatukseen. Kolmantena oli Oikeudenmukainen Venäjä, jonka kannatus jäi hieman yli kuuteen prosenttiin. Kaikki kolme puoluetta ovat uskollisia Kremlille.

Venäjän vaalivalvontaa johtava Ella Pamfilova on kiistänyt opposition ja riippumattomien vaalitarkkailijoiden väitteet “massiivisesta vaalivilpistä”. Hänen mukaansa, joitakin Dagestanista saatuja valituksia ei ole voitu vahvistaa. Lisäksi joiltakin Rostovin ja Nižni Novgorodin äänestyspaikoilta saadut tulokset joudutaan hänen mukaansa mahdollisesti hylkäämään epäselvyyksien vuoksi.

Opposition edustajat ja riippumattomat vaalitarkkailijat ovat kertoneet väärennetyistä äänistä ja siirtotyöläisten ja sotilaiden rahtaamisesta äänestyspaikoille. Verkossa on myös näytetty Rostovissa ja Dagestanissa sijaitsevilla äänestyspaikoilla kuvattuja videoita, joilla näkyi useita ihmisiä, jotka tunkivat kahmalokaupalla lipukkeita äänestyslaatikkoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)