Verkkouutiset

Venäjän hävittäjät varjostivat USA:n lennokkeja, pakottivat amerikkalaiskoneen väistämään

Venäläisten hävittäjäkoneiden kerrotaan varjostaneen amerikkalaisia tiedustelulennokkeja Syyriassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläiset hävittäjäkoneet ovat seuranneet amerikkalaisia lennokkeja Syyriassa ainakin kolmeen otteeseen sen jälkeen, kun Venäjä aloitti ilmaoperaationsa alueella. Asiasta uutisoi Fox News.

Amerikkalaislähteiden mukaan venäläiset eivät ole yrittäneet ampua lennokkeja alas. Hävittäjät ovat kuitenkin lentäneet lennokkeja kohti aivan kuin aikoen pysäyttää ne.

”He lensivät riittävän lähelle tehdäkseen läsnäolonsa selväksi”, eräs viranomainen toteaa.

Toinen taas kuvailee venäläisten lentäneen ”hyvin lähelle estämättä lennokin lentoa”.

Fox News kertoo myös toisesta välikohtauksesta amerikkalaisten ja venäläisten välillä. Keskiviikkona paljastui, että amerikkalainen kone oli joutunut muuttamaan lentoreittiään väistääkseen venäläistä hävittäjää ainakin kerran Syyrian ilmatilassa.

”Olemme ryhtyneet toimiin pysyäksemme turvallisella etäisyydellä. Kone muutti vähän reittiään”, tapauksesta kertonut laivaston kapteeni Jeff Davis selvitti.

Hän ei paljastanut minkälaisesta koneesta oli kyse.

Verkkouutiset kertoi keskiviikkona Venäjän koneiden lentäneen vain noin 30 kilometrin päähän amerikkalaisista hävittäjistä. Venäläiset olivat lähestyneet amerikkalaiskoneita ja kääntyneet pois. Viikonloppuna venäläiset hävittäjät tunkeutuivat Turkin ilmatilaan ja lukitsivat aseensa niitä kohtaamaan nousseisiin turkkilaishävittäjiin.

Ilmailuasiantuntija David Cenciotti arvioi the Aviationist -sivustollaan, että tilanne Syyrian taivaalla voi pian kiristyä entisestään. Venäjä on ilmoittanut siirtävänsä Syyriaan lisää kehittyneitä Su-30SM -ilmaherruushävittäjiä. Koneiden siirtämistä Syyriaan on kritisoitu jo aiemmin, koska niitä pidetään tarpeettomina ISIS-järjestön vastaisessa taistelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)