Verkkouutiset

USA voi aloittaa pian tappavien aseiden toimittamisen Ukrainaan, Venäjä kasaa joukkoja rajalle

Valtaosa Yhdysvaltojen johdosta puoltaa Ukrainan aseistamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen uskotaan tekevän lähiviikkona päätöksen asetoimitusten aloittamisesta Ukrainaan. Talouslehti Economistin mukaan Yhdysvallat voi pian toimittaa Ukrainalle tappavia aseita. Lehden tietojen mukaan valtaosa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnosta tukee aseavun aloittamista.

Toinen asetoimituksien puolesta puhuva seikka on entisen Yhdysvaltojen Nato-suurlähettilään Kurt Volkerin tuore nimitys Yhdysvaltojen uudeksi Ukrainan rauhanprosessin erityislähettilääksi. Presidentti Trumpin valinnasta voi päätellä paljon. Volker on kovista Venäjä-kannoistaan tunnetun vaikutusvaltaisen republikaanisenaattori John McCainin lähipiiriläinen.

Volker kritisoi aikanaan voimakkaasti Trumpin edeltäjän Barack Obaman päätöstä olla lähettämättä aseita Ukrainalle.

Volker puolsi viime viikolla avoimesti tappavien aseiden lähettämistä Ukrainaan. Hänen mukaansa maan sotatilanne on jo sellainen, etteivät amerikkalaiset puolustusaseet provosoisi Venäjää enää yhtään enempää tai muuttaisi alueen voimatasapainoa millään tavalla.

– Venäjä on ensinnäkin jo Ukrainassa. He ovat jo raskaasti aseistettuja. Siellä (Itä-Ukrainassa) on enemmän Venäjän tankkeja kuin koko Länsi-Euroopalla on yhteensä. Kyse on todella suuresta sotilaallisesta läsnäolosta, Volker sanoi.

Ukraina on pyytänyt erityisesti Javelin-panssarintorjuntaohjuksia Itä-Ukrainassa operoivien venäläisten tankkien torjuntaan. Venäjä on suhtautunut asepuheisiin erittäin jyrkästi.

Ukrainan tilanne on kiristynyt viime viikkoina. Ukrainan asevoimat varoitti hiljattain Venäjän keränneen kolme moottoroitua divisioonaa maan Itärajan läheisyyteen. Ukrainan armeijan mukaan niiden kalusto ja varustautuminen kielivät valmistautumisesta ”nopeaan hyökkäykseen”.

Sisäinen konflikti vai sota?

Joidenkin asiantuntija-arvioiden mukaan Itä-Ukrainan separatistialueiden ylläpito alkaa käydä kalliiksi Venäjälle. Tämä voi pakottaa Kremlin tavoittelemaan nopeaa sotilaallista ratkaisua, joka sitoisi koko Ukrainan tukevasti sen vaikutuspiiriin.

Etyjin viimeaikaisten havaintojen perusteella Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi sorvattuja Minskin sopimuksia noudatetaan kehnosti. Tarkkailijoiden mukaan Venäjän ja Itä-Ukrainan välisen rajan yli kulkee jatkuvasti sotilaskuorma-autoja täynnä univormupukuisia miehiä.

Tarkkailijoilta on myös estetty pääsy tietyille separatistien hallussa oleville alueille maiden rajalla. Pysäytetyt tarkkailijat ovat kertoneet havaitsemistaan venäläisistä panssariajoneuvoista. Sosiaalisessa mediassa kiertäneiden kuvien ja tietojen perusteella Venäjä on myös koonnut panssariajoneuvoja ja tankkeja Ukrainan rajan läheisyyteen.

Venäjän johto on viime aikoina puhunut Ukrainan sodasta maan ”sisäisenä konfliktina”. Venäjän presidentti Vladimir Putin teki näin viimeksi vieraillessaan Suomessa. Myös Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov käyttää käsitettä.

Yhdysvalloissa ja Euroopassa keskustellaan lehtitietojen mukaan nyt myös siitä, pitäisikö ”separatistit” ja ”konflikti” korvata Ukrainan kriisistä virallisesti puhuessa sanoilla ”aggressio”, ”sota” ja ”Venäjän joukot”. Tätä ajavien mukaan Venäjä pääsi niin pitkälle Ukrainassa osin sen takia, ettei Ukraina tai länsi ollut valmis puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)