Verkkouutiset

Tukholman saariston kohukuvan ”venäläinen sukellusvene” olikin kalastusalus

Ruotsin saaristossa syksyllä napatussa sukellusvenekuvassa näkyykin tavallinen vene.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tukholman saaristossa käytiin viime syksynä runsaasti mediahuomiota saanut sukellusvenejahti.

Lokakuun lopussa eläkkeellä oleva laivaston upseeri Sven Olof Kviman otti Tukholman edustalla kuvan, jossa vedessä näkyy noin 20–30 metriä pitkä sukellusvenettä muistuttava alus.

Kuva levisi laajalle mediassa ja Ruotsin asevoimat luokitteli sen ”mahdolliseksi sukellusveneeksi”.

Ruotsin laivaston tuoreen analyysin mukaan kuvassa ei näy vieraan vallan sukellusvenettä. Alus on sen mukaan tunnistettu siviilialukseksi.

Asiasta kertoo The Local.

Laivasto kertoo kuvissa näkyvän ”Time Bandit” -nimisen kalastusveneen. Alus on hieman yli 10 metriä pitkä ja valkoinen.

Aluksen omistaja ei allekirjoita laivaston väitteitä. Hän kertoo Dagens Nyheterille veneen näkyvän kuvassa, mutta varsinaista ”sukellusvenettä” kauempana.

Hän kertoo, ettei kukaan laivastosta ole ottanut häneen yhteyttä.

Kuvan ottanut Sven Olof Kviman osallistui aikanaan kylmän sodan sukellusvenejahteihin Ruotsin saaristossa. Hän on edelleen vakuuttunut siitä, että havaitsi sukellusveneen.

”On täysin mahdotonta, että olemme väärässä. Se tarkoittaisi, että sekä minä että vaimoni olemme värisokeita. 10-metrinen Time Bandit on täysin erikokoinen kuin sukellusvene. Näin veneen pinnassa; keulan, perän ja tornin”, Kviman toteaa Dagens Nyheterille.

Ruotsin asevoimat on vahvistanut lokakuun sukellusvenehavainnon olleen todellinen. Kviman nappasi kuvansa noin viikko varsinaisen etsinnän päätyttyä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)