Verkkouutiset

Palaava ISIS-jihadisti saa Tanskassa terapiaa, Britanniassa maanpetossyytteen

Tanska haluaa integroida Lähi-idästä palaavat jihadistit takaisin yhteiskuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ainakin 100 tanskalaista on lähtenyt taistelemaan Lähi-idän jihadistien puolelle. Newsweekin mukaan Irakissa ja Syyriassa vaikuttavan ISIS:n (myös IS) ja muiden ääri-islamististen järjestöjen riveihin on liittynyt väkilukuun suhteutettuna Tanskaa enemmän ihmisiä vain Belgiasta.

Huoli Lähi-idästä kotiin palaavista radikalisoituneista islamisteista puhuttaa monissa länsimaissa. Muun muassa Saksassa on pohdittu voitaisiinko epäillyiltä jihadisteilta estää pääsy maahan tai jopa viedä Saksan kansalaisuus.

Tanskalaiset ovat kuitenkin päättäneet suhtautua kotimaahansa palaaviin islamistiradikaaleihin verrattain pehmeästi. Tanskassa jihadisteja aiotaan tervehtiä terapialla.

”Perimmäisenä ajatuksena on ottaa heidät mukaan yhteiskuntaan”, islamistien vastaanotto-ohjelman kehittämisestä vastannut psykologian professori Preben Bertelsen Aarhusin yliopistosta toteaa.

”Emme leimaa heitä tai sulje heitä ulkopuolelle. Me kerromme heille, että voimme auttaa heitä hankkimaan koulutuksen ja työpaikan sekä palaamaan takaisin yhteiskuntaan.”

Bertelsenin mukaan nuoret jihadistit ovat usein tunteneet itsensä ulkopuolisiksi koko ikänsä.

”Päällepäin he vaikuttavat hyvin integroituneilta. Siksi tanskalaiset ihmettelevätkin, miksi he vihaavat Tanskaa niin paljon”, Bertelsen toteaa.

Hänen mukaansa hyvin toimivassakin yhteiskunnassa on varjopuolensa, jotka liittyvät usein todellisten tasa-arvoisten mahdollisuuksien pulaan ja syrjintään.

Newsweekin mukaan jo noin 30 jihadistia on lähtenyt mukaan ohjelmaan, jossa heille opetetaan, että poliittinen tai uskonnollinen radikalisoituminen voidaan hyväksyä, mutta väkivaltaa ei.

Paikallisten ohjelmien lisäksi Tanskan hallitus on avannut erityisen poistumiskeskuksen, joka on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat päästä irti ääriryhmistä.

Britannia soveltaa ikivanhaa lakia

Britanniassa jihadisteihin ei suhtauduta samalla ymmärryksellä kuin Tanskassa.

International Business Timesin mukaan Lähi-idästä palaavat islamistiradikaalit voisivat saada syytteen maanpetoksesta. Samaa lakia voitaisiin Britannian ulkoministerin Philip Hammondin mukaan soveltaa jopa Britanniassa asuviin ISIS:n tukijoihin.

Hammond kertoi viime viikolla medialle, että brittihallituksessa on keskusteltu vuodelta 1361 peräisin olevan maanpetoslain ottamisesta jälleen käyttöön. Lakia on sovellettu viimeksi vuonna 1946, kun Saksan toisen maailmansodan aikaista natsihallintoa tukenut brittiviranomainen tuomittiin kuolemaan sen nojalla.

Lain nojalla jihadistit voitaisiin tuomita elinkautiseen vankeuteen.

Arviolta 500 britin uskotaan liittyneen ISIS-järjestön riveihin. Tähän mennessä 16 Syyriasta palannutta brittiä on asetettu syytteeseen terrorismilakien nojalla ja kolme tuomittu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)