Saksan liittokansleri Angela Merkelin johtaman konservatiivisen CDU-CSU:n kannatus on ylivoimainen, mutta yksinkertaiseen enemmistöön se ei riitä 25. syyskuuta pidettävissä liittopäivävaaleissa.
Merkel tarvitsee neljänteen hallitukseensa liittolaisia. Suureen koalitioon sosialidemokraattisen SPD:n kanssa on kyllästytty. Sen jatkolle ei ole halua sen koommin CDU-CSU:ssa kuin SPD:ssäkään, ellei ole aivan pakko. Sen ovat molempien puolueiden johtavat hahmot tehneet selväksi jo alkuvuodesta.
Ainoaksi vaihtoehdoksi on siten muodostumassa niin sanottu Jamaika-koalitio, johon kuuluvat CDU-CSU, liberaalipuolue FDP ja vihreät. Koalition nimi tulee siitä, että puolueiden tunnusvärit muodostavat Jamaikan lipun värit. CSU-CSU:n väri on musta, liberaalipuolueen keltainen ja vihreiden vihreä.
Tiistaina julkaistun Insan Bildille tekemän kannatuskyselyn mukaan kaikkien Jamaika-puolueiden kannatus on kuluneen viikon aikana pudonnut. Se kuitenkin vahvistaa koalition todennäköisyyttä, koska se heikentää entisestään mahdollisuuksia sille, että CDU-CSU ja FDP saisivat kahdestaan enemmistön parlamenttiin.
CDU-CSU:n kannatus on pudonnut viikossa prosenttiyksiköllä 37 prosenttiin. Myös FDP:n kannatus on pudonnut prosenttiyksiköllä ja on nyt kahdeksan prosenttia. Vihreiden kannatus on pudonnut puolella prosenttiyksiköllä 6,5 prosenttiin.
SPD:n kannatus on pysynyt 24 prosentissa ja nationalistipuolue AfD:n kannatus 10 prosentissa. Ainoa kannatuksen kasvattaja on vasemmistopuolue Die Linke, jonka kannatus on kasvanut prosenttiyksiköllä 10 prosenttiin.
AfD ja Die Linke ovat puolueita, joiden kanssa CDU-CSU ei suostu missään olosuhteissa samaan hallitukseen.
”Suuresta koalitiosta on ilmat pihalla”
Laskennallisesti Jamaika-koalition puolueiden kannatus on nyt yhteensä 51,5 prosenttia.
Kun kansalaisilta kysytään erilaisten koalitioiden suosituimmuutta, Jamaika ei toistaiseksi saa kovin innostunutta vastaanottoa. Edellisen Saksan yleisradion ZDF:n julkaiseman Politbarometerin mukaan vain 24 prosenttia äänestäjistä kannattaa Jamaikaa, kun 51 prosenttia on sitä vastaan. Suurimman hyväksynnän saa suuri koalitio, jonka 38 prosenttia saksalaisista arvioi hyväksi ja 40 prosenttia huonoksi.
Jamaikaan ei ole totuttu. Osavaltiotasolla sitä on kokeiltu tähän mennessä vain vuosina 2009–2012 Saarlandissa ja tämän vuoden kesäkuusta lähtien Schleswig-Holsteinissa.
Ongelma Jamaikan tiellä on ollut se, että CDU-CSU:n konservatiiviset ja oikeistolaiset äänestäjät ja edustajat niin ikään suhtautuvat hyvin skeptisesti vasemmistolaisiksi ja teollisuusvastaisiksi profiloituneisiin vihreisiin. Antipatiat ovat olleet molemminpuolisia.
Vihreiden imago on kuitenkin liukunut enemmän oikealle. Puolueen kärkiehdokkaat näissä vaaleissa ovat Cem Özdemir ja Katrin Göring-Eckardt. Molemmat kuuluvat vihreiden konservatiiviseen tai oikeistolaiseen fraktioon ja ovat pitäneet yllä hyviä suhteita CDU-poliitikoihin. Ennen kaikkea CDU-CSU:lla ja nyky-vihreillä löytyy yhteinen, länsimielinen ja Venäjä-kriittinen sävel ulkopolitiikassa.
Vihreät eivät ole sulkeneet pois Jamaikaa, mutta eivät kuitenkaan puhu erityisemmin sen puolesta, koska se karkottaisi vihreiden vasemmistolaisempia äänestäjiä. Myöskään FDP ei puhu Jamaikan puolesta, koska se karkottaisi FDP:n oikeistolaisia äänestäjiä.
Sen sijaan CDU:n poliitikot ovat alkaneet kesän aikana yhä enemmän puhumaan Jamaikan puolesta. Kesäkuussa Baijerin CSU:n puheenjohtaja Horst Seehofer sanoi, ettei sulje Jamaikaa pois. Se oli merkittävin käänne Jamaika-koalition puolesta, koska erityisen konservatiivisina tunnetut csu-laiset ovat olleet vihreiden kanssa tehtävää yhteistyötä vastaan.
Myötätuulta Jamaika-koalition purjeisiin tuli viimeksi sunnuntaina, kun CDU:n johtokunnan jäsen Jens Spahn puhui sen puolesta.
Bildin haastattelussa Merkelin seuraajaksikin uumoiltu Spahn totesi, että ”lukuun ottamatta yhteistyötä vasemman ja oikean äärilaidan kanssa, kaikki vaihtoehdot ovat parempia kuin suuri koalitio”. Hänen mukaansa siitä ”on nyt ilmat pihalla”.





