Verkkouutiset

Ruotsi pohtii yleisen asevelvollisuuden palauttamista jo vuonna 2018

Ruotsin hallituksen teettämässä selvityksessä suositellaan paluuta asevelvollisuusarmeijaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreessa ruotsalaisselvityksessä ehdotetaan, että maassa palattaisiin takaisin asevelvollisuuteen.

Asiasta kertovan The Localin mukaan nuoret ruotsalaismiehet ja -naiset tulisi raportin mukaan panna täyttämään esitietokyselyitä tulevaa asevelvollisuutta varten ensi vuoden heinäkuusta alkaen. Asevelvollisuus astuisi voimaan vuoden 2018 alusta ja koskisi vuosina 1999–2000 syntyneitä.

Kaikkien 18-vuotiaiden ruotsalaisten on jo vastattava Ruotsin asevoimien kotisivuilla olevaan kyselyyn, jossa käsitellään muun muassa heidän terveydentilaansa ja fyysistä kuntoaan. Vastauksia aiotaan hyödyntää jos ja kun asevelvollisuuteen palataan.

Ruotsi luopui asevelvollisuusjärjestelmästä vuonna 2010. Maan asevoimat rakentuvat nykyisin täysin vapaaehtoisten ammattilaisten varaan.

Asevelvollisuusjärjestelmän ajatuksena olisi yksinkertaisesti kasvattaa Ruotsin asevoimien miesvahvuutta. Järjestelmän nojalla astuisi vuosittain palvelukseen muutama tuhat uutta alokasta.

Ruotsin hallituksen selvityksessä arvioidaan, että asevoimat tarvitsee 4 000 uutta sotilasta sekä vuonna 2018 että 2019. Vuonna 2021 määrää on kasvatettava 6 000 sotilaaseen. Vuosina 2022–2025 värvättävien määrä tasoittuisi 8 000 alokkaaseen vuodessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)