Verkkouutiset

Oletko konservatiivi vai liberaali? Arvosi voivat johtua myös geeneistäsi

Uuden tutkimuksen mukaan poliittiset arvot ovat osittain geneettisesti periytyviä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ihmisen poliittisten arvojen ja näkemysten selitetään usein johtuvan ympäristön vaikutuksesta ja kasvatuksesta. Tutkimukset ovat kuitenkin löytäneet näyttöä siitä, että poliittiset arvot ovat osittain myös geneettisesti periytyviä.

Uusi Singaporessa sijaitsevan kiinalaisen yliopiston tutkimus ryhtyi selvittämään DRD4-geenimutaation osuutta ihmisen poliittisten mielipiteiden muodostumisessa. DRD4-geenimutaatiolla oli aiemmin vuonna 2010 tehdyssä amerikkalaistutkimuksessa todettu olevan yhteys liberaaleihin poliittisiin arvoihin.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan DRD4-geeni liittyi sellaisiin ominaisuuksiin, kuten uutuudenviehätys ja riskien ottaminen, joten tutkijat arvelivat, että geenin omaavat ihmiset kiinnostuivat helpommin muiden ihmisten näkökulmista ja olivat avoimempia uusille ajatuksille.

Aikaisemmassa tutkimuksessa mahdollisia poliittisiin arvoihin liittyviä geenejä oli kuitenkin löydetty useampia. Singaporelainen tutkimus halusi varmistaa, oliko DRD4-geeni nimenomaan keskeinen poliittisten arvojen muodostumisessa.

Tutkimukseen osallistui 1 771 vapaaehtoista yliopisto-opiskelijaa. Heitä pyydettiin antamaan sylki- tai verinäytteet ja täyttämään lomakkeet, jossa kartoitettiin heidän persoonallisuutensa piirteitä, kuten riskinottokykyä, sekä poliittisia mielipiteitään, kuten suhtautumista aborttiin, maahanmuuttoon ja tuloeroihin.

Tutkimustulokset puolsivat aikaisemman tutkimuksen tuloksia: DRD4-geenillä todettiin jälleen olevan yhteys liberaaleihin poliittisiin arvoihin ja mielipiteisiin. Erityisen selkeästi vaikutus näkyi naisten kohdalla.

Geenit eivät kuitenkaan ole kokonaan vastuussa poliittisista mielipiteistä. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia ihmisen poliittisista näkemyksistä voidaan katsoa johtuvan perinnöllisistä tekijöistä. Ympäristöllä on siis edelleen suuri vaikutus poliittisten mielipiteiden muodostumisessa.

Asiasta kertoi neurotieteen uutisia tarjoava Braindecoder-tiedejulkaisu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)