Verkkouutiset

Kun terroristit sieppasivat venäläisiä: KGB lähetti paluupostissa paloja sieppaajien johtajan omaisesta

Vuonna 1986 Neuvostoliitto ei Lähi-idässä aikaillut vastaustaan muslimiterroristeille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pariisin terrori-iskujen jälkeen sosiaalisessa mediassa kiersi viikonloppuna tästä löytyvä vuoden 1986 lehtijuttu. Tuolloin Libanonissa oli pitkään ollut amerikkalaisia panttivankeja ja USA:ssa ihmeteltiin, miksi Neuvostoliiton vastaava panttivankidraama kesti vain kuukauden.

”Äärimuslimit” olivat tuolloin kidnapanneet neljä venäläistä lähetystövirkailijaa Beirutissa. Islamic Liberation Organization vaati Moskovaa painostamaan, ettei heidän asemiaan enää pommitettaisi.

Kahden päivän kuluttua löydettiin 30-vuotiaan kidnapatun venäläisvirkailijan ruumis.

Kuukauden päästä kolme muuta venäläistä kuitenkin vapautettiin aivan neuvostolähetystön lähellä.

Jerusalem Postin kerrotaan paljastaneen, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. KGB:n todettiin päätelleen, että kidnappauksen takana oli Hizbollah.

KGB sieppasi Beirutissa Hizbollahin johtajan läheisen sukulaisen. Hänet kerrotaan kastroidun ja tapetun. Tämän jälkeen Hizbollahin johtajalle lähetettiin ensin sukulaisen elimet, sitten koko ruumis. Oheisviestissään KGB kertoi tietävänsä johtajan muut sukulaiset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)