Verkkouutiset

ISIS on voinut saada haltuunsa passikoneen ja useita laatikollisia tyhjiä passeja

Yhdysvaltojen tiedustelu varoittaa ISIS-jihadistijärjestön kykenevän mahdollisesti valmistamaan syyrialaisia passeja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden viraston tuoreen tiedusteluraportin mukaan ISIS on todennäköisesti saanut haltuunsa passikoneen ja ”laatikkokaupalla” tyhjiä Syyrian passeja.

Niiden uskotaan olevan peräisin järjestön viime kesänä valtaaman Syyrian Deir ez-Zorin kaupungin passitoimistosta. Myös järjestön pääkaupunkina toimivan Syyrian Rakkan passitoimistosta on voitu saada vastaava laite ja tyhjiä passeja.

Asiasta uutisoi raportin haltuunsa saanut ABC News.

Raportissa huomautetaan, että kaupungit ovat olleet ISIS:n hallussa jo liki puolitoista vuotta.

”Syyriasta on mahdollisesti tullut Yhdysvaltoihin henkilöitä, joilla on näissä ISIS:n hallitsemissa kaupungeissa myönnetyt passit tai tyhjiä passeja”, raportissa todetaan.

Raportissa kerrotaan ainakin yhdestä Turkista löydetystä passista, jonka tunnistenumero paljasti, että se oli painettu ISIS:n hallitsemalla alueella aiemmin tänä vuonna.

ISIS:n kykyä valmistaa täysin aitoa passia vastaavia väärennöksiä pidetään Yhdysvalloissa vakavana turvallisuusriskinä.

”Jos ISIS:n kykyyn valmistaa passeja ei puututa, jatkuu järjestön toiminnan kasvu ja laajentuminen sen operatiivisen hallinnan ulkopuolisille alueille”, raportin viimeisellä sivulla sanotaan.

FBI:n johtaja James Comey totesi keskiviikkona Yhdysvaltain kongressille maan turvallisuusviranomaisten olevan asiasta hyvin huolissaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)