Verkkouutiset

EU ja USA vaativat Turkkia kunnioittamaan demokratiaa

EU:n Federica Mogherinin mukaan kuolemanrangaistuksen käyttöönotto sulkisi Turkilta mahdollisuuden EU-jäsenyyteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliitikot Euroopassa ja Yhdysvalloissa vaativat Turkkia noudattamaan lakia epäonnistuneen sotilasvallankaappauksen jälkipuinnissa.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sekä 28 eurooppalaista ulkoministeriä, mukaan lukien Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini, totesivat haluavansa lähettää voimakkaan viestin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganille.

– Otamme tarkkailuumme Turkin perustuslain ja Euroopan unionina painotamme lain noudattamisen tärkeyttä. Turkin täytyy noudattaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja perimmäistä vapautta, Mogherini totesi.

– Me kehotamme Turkin hallitusta pitämään kiinni kunnioituksesta maan demokraattisia instituutioita ja lakia kohtaan. Me kannatamme vallankaappauksen suunnittelijoiden tuomista oikeuden eteen, mutta neuvomme olemaan ryhtymättä toimiin, jotka menevät sitä pidemmälle, Kerry sanoi.

Turkki on harkinnut kuolemanrangaistuksen käyttöönottamista sotilasvallankaappauksen yrityksen jälkeen. Federica Mogherini painotti, että kuolemanrangaistuksen käyttöönotto sulkisi Turkilta mahdollisuuden EU-jäsenyyteen.

– Mistään maasta ei voi tulla EU:n jäsen, jos se ottaa käyttöön kuolemanrangaistuksen, Mogherini sanoi.

Hän myös lisäsi, että Turkki on EU-komission jäsen ja allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, joka kieltää kuolemanrangaistuksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)