Trumpin suosio kasvaa – enemmistö mahdollisista äänestäjistä tukee muslimipuheita

USA:ssa presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Donald Trump saa republikaanien esivaaleihin todennäköisesti osallistuvilta äänestäjiltä vahvan tuen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

CBS Newsin kannatusmittauksen mukaan republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivää Donald Trumpia äänestäisi 35 prosenttia esivaaleihin todennäköisesti osallistuvista äänestäjistä. Trumpin kannatus on noussut 13 prosenttiyksikköä lokakuun jälkeen.

Toisella sijalla on Ted Cruz (16 prosenttia) ja kolmannella sijalla Ben Carson. Marco Rubio (9 prosenttia) on neljännellä sijalla. Jeb Bushin kannatus on ainoastaan kolme prosenttia.

Bloombergin mielipidemittauksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa republikaanien esivaaleihin todennäköisesti osallistuvista äänestäjistä tukee Trumpin vaatimusta estää muslimeilta pääsy maahan väliaikaisesti. Yli kolmasosa on sitä mieltä, että he äänestävät lausunnon perusteella Trumpia entistä todennäköisemmin.

Trump on herättänyt kohua ehdottomalla muslimeille maahantulokieltoa. Hän selitti CNN:n haastattelussa, että hänen suunnitelmaansa on tulkittu väärin ja muslimien maahantulokielto ei välttämättä kestäisi pitkään. Kyse on ajan ottamisesta siihen, että saataisiin selville, mitä maailmalla tapahtuu terrorismiin liittyen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)