Tarvitaan myös väkipakkoa, toteaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen kirjoituksessaan Suomen Kuvalehdessä.
Hänen mukaansa vierastettu väkipakko ja toisaalta sopimusyhteiskunta-konsensus ovat nyt vastakkain.
– Kukapa ei näistä vaihtoehdoista suosisi konsensusta? Mutta ei tarvitse olla peliteorian professori ymmärtääkseen, että näiden ääripäiden välillä on parempia vaihtoehtoja, Juhana Vartiainen toteaa.
– Työmarkkinajärjestöjä on kuunneltava, mutta niillä ei saa olla veto-oikeutta. Kun järjestöt tietävät, että hallitus tarvittaessa ajaa vaikka pakolla läpi kansakunnan kannalta tärkeitä asioita, konsensuskeskustelutkin käydään eri hengessä. Tämä toimi eläkesopimuksessakin, jota ilman muuta vauhdittivat hallituksen signaalit siitä, että se tehdään joka tapauksessa jos eivät järjestöt yksimielisyyteen pääse, hän huomauttaa.
Vartiaisen mukaan hallituksen ”ei pidä ottaa kuuleviin korviinsa yleislakolla uhkaamista ja muuta tolkutonta sapelinkalistelua”, mutta ei myöskään antaa vaikutelmaa toisten järjestöjen suosimisesta.
Jos hallitus antaa ammattiliitoille täyden veto-oikeuden kaikkiin rakenneuudistuksiin, se samalla asettaa Vartiaisen mielestä ay-liikkeen täysin mahdottoman tehtävän eteen.
– Ammattiyhdistysliikkeellä ei ole sellaista institutionaalista rakennetta, joka mahdollistaisi vastuun ottamisen koko kansakunnan asioista ilman hallituksen lujaa ohjaavaa kättä, Juhana Vartiainen kirjoittaa.
– Kuten SAK:n viisas ja kokenut entinen pääekonomisti Pentti Parmanne minulle aikoinaan opetti, ammattiyhdistysliikkeen syvin pyrkimys on tiivistettävissä yhteen sanaan: ”more”. Ammattiliitot ottavat kaiken vallan, joka niille annetaan, vähän niin kuin viisivuotias lapsi, joka joutuu mahdottomaan tilanteeseen, jos vanhemmat eivät aseta mitään rajoja.
– Siksi ay-liikkeen todelliset ystävät eivät ole niitä, jotka antavat sille periksi kaikessa. Ja hallituksen lujaa tahtoa tarvitaan entistä kipeämmin.
