Verkkouutiset

USU: Lähes joka kolmannella julkista tukea saaneella laajakaistayhtiöllä talousongelmia

Julkisella tuella laajakaistayhteyksiä rakentaneista toimijoista lähes joka kolmas on taloudellisissa vaikeuksissa, kertoo Uutissuomalainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nämä yritykset odottavat nyt helpotusta tilanteeseensa vireillä olevasta lakimuutoksesta. Lakimuutos pienentäisi rahoituskuluja myös niiltä yrityksiltä, joiden hankkeet maakuntien liitot kilpailuttivat ennen 21.11.2012 voimaan tullutta laajakaistatukilain muutosta.

– Vanhan lain aikaan käynnistetyt hankkeet ovat tosi hankalassa tilanteessa. Lakihan parani jo, ja nyt odotamme uutta lakimuutosta, sanoo toimitusjohtaja Janne Paunonen Keski-Suomen Valokuituverkoista Uutissuomalaiselle.

Ongelmia ovat aiheuttaneet erityisesti rakentamisen odotettua korkeampi hinta, rahoituskustannukset ja lainojen lyhyet takaisinmaksuajat, selviää Viestintäviraston marraskuussa tekemästä selvityksestä.

Selvityksen mukaan tukea saaneista 21 yhtiöstä tai osuuskunnasta kahdeksalla on joko haastava tai epävarma taloustilanne. Nämä toimijat ovat vastanneet yhteensä 35:stä valtion tai EU:n tukemasta laajakaistahankkeesta.

Tilanne on haasteellinen Keski-Suomen Valokuituverkoilla, Rautavaaran Tietoverkko-osuuskunnalla, Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidulla, Pielisen Tietoverkko-osuuskunnalla, Pohjois-Karjalan Tietoverkko-osuuskunnalla ja Ranuan Kuituverkot Oy:llä. Epävarmaksi kuvaillaan Andelstaget Optowestin ja Kairan Kuitu Oy:n tilaa.

Liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastaja Pauli Pullisen mukaan ei ole mahdotonta, että jokin yhtiöistä kaatuisi. Siinä tilanteessa liittymän omistajien tilanteen ratkaisisi konkurssipesä.

Lakimuutoksessa tilannetta helpottaisi tuki-intensiteetin nousu, sanoo Keski-Suomen Valokuituverkkojen Janne Paunonen.

– Tuki-intensiteetti nousisi 66 prosentista 90 prosenttiin, ja tuesta 50 prosenttia voisi saada etukäteen, kun tukipäätös on tehty.

Nämä muutokset tehtiin jo edellisessä lakimuutoksessa, mutta ne eivät koske sitä ennen kilpailutettuja hankkeita.

– Tavoitteena olisi, että 90 prosentin tuki-intensiteettiä voitaisiin soveltaa kaikille hankkeille, jopa sellaisille, joille tukea on jo maksettu. Tämä tarkoittaisi sitä, että nämä hankkeet voisivat saada jopa 100 prosentin kunnan takauksen. Yhtiöt voisivat hyödyntää edullisempia lainaehtoja, kertoo Pauli Pullinen Uutissuomalaiselle.

Ministeriö ehdottaa lakiesityksessä myös, että väestötiheyteen perustuva rajoitus poistettaisiin. Lisäksi verkon tukikelvottoman osuuden pituus lyhennettäisiin kahdesta kilometristä sataan metriin. Lakiesitys on nyt eduskunnassa ja myös Euroopan komission pureksittavana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)