Verkkouutiset

Raimo Sailas sanoo Suomen olevan joutumassa tyhmien kirjoihin

Valtiovarainministeriön ex-valtiosihteeri ihmettelee puolueiden hiljaisuutta tarvittavista säästöistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lännen Median julkaisut, muun muassa Kaleva ja Satakunnan Kansa, kertovat Raimo Sailaksen luennosta Tampereen teknillisellä yliopistolla.

Eläkkeelle jäänyt valtiosihteeri ja taloustieteilijä kertoi lukeneensa junassa puolueiden vaaliohjelmia.

”Niissä ei sanota säästöistä yhtään mitään konkreettista. On äärimmäisen huolestuttavaa, jos asiasta ei edes keskustella”, Raimo Sailas ihmettelee.

”Seuraavan hallituksen edessä on vuorenvarmasti se, että julkisen talouden laajuus tulee arvioida perusteitaan myöten. Tämä ei ole ideologinen kannanotto, vaan matemaattinen realiteetti”, hän sanoo.

Puhetilaisuuksia kiertävä Sailas kertoo vakuuttuneensa, että kansa janoaa päätöksiä.

”Poliitikot pelkäävät päätöksentekoa aivan turhaan. Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa lamavuosien valtiovarainministeri Iiro Viinanen oli ykkösääniharava, kun äänet suhteutetaan vaalipiirin kokoon”.

Raimo Sailaksen omat konkreettiset ehdotukset ovat työeläkemaksujen alentaminen, yksi verokanta arvonlisäverotuksessa ja työajan pidentäminen tavalla tai toisella.

Hänen mukaansa uhat ovat selkeitä: talouskasvu on olematonta, viennin kehitys ”uskomattoman huonoa”, väestö ikääntyy jyrkästi ja Suomi on menettänyt markkinaosuuttaan. Päälle tulevat muun muassa julkinen velkaantuminen ja työn tuottavuuden huono kehitys.

”Kuulutamme sitä, että olemme panostaneet tutkimukseen ja kehitykseen. Missä se näkyy? Suomi on joutumassa tyhmien kirjoihin: investoimme paljon tutkimukseen ja kehitykseen, mutta ilman tuloksia”, Sailas totesi yliopiston puhereferaatin mukaan.

Venäjän taloudellisia aktiviteetteja on hänen mukaansa kolme. Ne ovat öljy, kaasu ja korruptio.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)