Verkkouutiset

Euroopan vakausmekanismin johtaja uskoo Italian kykyyn hoitaa pankkiongelma

Euroopan vakausmekanismin pääjohtaja Klaus Regling vieraili perjantaina Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ennusteiden ja taloustilanteeseen perustuen euroalueen yksittäisissä maissa en näe tarvetta että jollakin toisella maalla olisi tarve tukilainojen hakemiseen, Klaus Regling sanoo Verkkouutisille.

Euroopan vakausmekanismi on tähän mennessä osallistunut Kreikan, Irlannin, Portugalin, Kyproksen ja Espanjan hätälainaohjelmiin.

Italian pankkien ongelmat ovat viime aikoina olleet runsaasti esillä. Eniten huolia on herättänyt suuri Banca Monte dei Paschi di Siena -pankki, jonka taseessa on lähes 30 miljardin edestä huonoja lainoja. Yhteensä Italian pankeissa on 360 miljardin euron edestä suoriutumattomia lainoja.

EVM-johtaja Regling lähtee kuitenkin siitä, että Italia ei tarvitse taloudellista tukea hätälainojen muodossa. Hän toteaa, että on olemassa italialaisia pankkeja, joilla on akuutteja ongelmia, ja joiden on lisättävä pääomiaan.

– Ongelma pitää ratkaista, mutta tarpeet eivät ole niin suuria, että ne ylittäisivät Italian budjetin kantokyvyn, Regling sanoo.

Hän muistuttaa, että Italia ei ole missään vaiheessa menettänyt markkinoille pääsyä edes eurokriisin pahimpina vuosina, ja pystyy edelleen hankkimaan rahoitusta markkinoilla suhteellisen matalilla koroilla.

Regling toteaa, että pitää olla tietoinen siitä, että talousjärjestelmään syntyy ajoittain kriisejä.

– Siksi on hyvä, että meillä on EVM pysyvänä instituutiona, joka on kaikissa tilanteissa valmiina apuun silloin, kun siitä tulee tarpeellista, Regling sanoo.

Hän toteaa, että Eurooppa on vastikään päässyt kriisistä ulos.

– Tällä hetkellä olemme itse asiassa tilanteessa, jossa on matala mutta vakaa kasvu Euroopassa ja myös koko maailmassa, Regling sanoo.

Hän muistuttaa, että talousjärjestelmässä on kuitenkin suhdannesyklejä ja matalasuhdanne koittaa taas jossain vaiheessa.

– Tämän hetkisten ennusteiden mukaan sellainen ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa, mutta suhdannesykli tulee jälleen. Voi olla jälleen taantumia, mutta se ei tarkoita, että olisimme heti sellaisessa kriisissä, joka olisi vertailukelpoinen sen kanssa, mitä koimme 2009 ja myöhemmin eurokriisissä 2010, 2011 ja 2012. Nehän olivat raskaimmat kriisit 80 vuoteen ja sellaista en todellakaan näe tulevaisuudessa, Regling sanoo.

Hänen mukaansa EVM:n ja Euroopan rahoitusvakausvälineen yhdistetty 700 miljardin euron lainauskapasiteetti on enemmän kuin riittävä mahdollisten tulevien kriisien hoitamiseen. Tällä hetkellä rahoitusvälineillä on käyttämätöntä lainakapasiteettia 380 miljardin euron edestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)