Verkkouutiset

Katainen maanittelee suomalaisyrityksiä mukaan Maailman talousfoorumiin

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää valitettavana suomalaisten yritysten vähäistä roolia Maailman talousfoorumissa (World Economic Forum).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Katainen osallistui Maailman talousfoorumin vuosittaiseen kokoukseen Sveitsin Davosissa keskiviikkona ja torstaina ja piti tuhannen keskeisen talousvaikuttajan ja poliitikon käymiä vuosittaisia keskusteluja talouskasvun, työllisyyden ja kasvuyrittäjyyden edistämisestä erittäin hedelmällisinä.

Pääministeri on kuitenkin huolissaan suomalaisten vähäisestä osanotosta foorumiin.

– Suomalaisia talous- ja politiikkavaikuttajia oli paikalla viisi. Ruotsalaisia Davosiin tuli 40, norjalaisia 30 ja tanskalaisia 20. Mielestäni suomalaisilla olisi enemmän annettavaa kansainväliseen talouskeskusteluun, Katainen sanoo.

Yksi kokouksen pääteemoista on ollut puhtaiden teknologioiden hyödyntäminen ja suomalaisilla yrityksillä sekä asiantuntijoilla olisi Kataisen mielestä ollut paljon kerrottavaa muun muassa vesiosaamisesta.

– Näin pienellä panoksella emme saa tarpeeksi tietoa irti myöskään siitä kokemuksesta ja näkemyksestä, jota maailman johtavat talousasiantuntijat, liikemiehet ja kansainvälisten järjestöjen johtajat täällä hyvin avoimesti ja vapaamuotoisesti tarjoavat, Katainen sanoo.

Hän pitää valitettavana myös sitä, että maailmanlaajuisesti toimivien suomalaisten yritysten halu liittyä Maailman talousfoorumin jäseneksi on ollut vähäinen. Suomalaisyritysten näkyminen maailmantalouden keskeisillä keskustelufoorumeilla edesauttaisi pääministerin mielestä Suomen taloudellisten ulkosuhteiden ja investointien suotuisaa kehitystä.

– World Economic Forumin jäsenenä on 16 ruotsalaisyritystä, 11 norjalaista ja seitsemän tanskalaista. Venäläisiä yrityksiä on lähes 40. Suomalaisia yritysjäseniä ei ole ainuttakaan. Toivon, että suomalaiset pohtisivat sitä viestiä, jonka nämä faktat ja luvut antavat kansainvälisille yhteistyökumppaneillemme, pääministeri Katainen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)