Verkkouutiset

Saksalaisekonomisti: Deflaatio on tarpeellinen Etelä-Euroopassa

Saksalaisekonomistin mukaan euroalueen kriisimaissa tapahtuva hintojen halpeneminen on merkki käynnissä olevasta sopeutumisprosessista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Inflaatiovauhti on jakanut Euroopan kahtia. Saksassa inflaatio on ollut yhden prosentin luokkaa, mikä ei ole vielä hälyttävän alhainen taso. Kreikassa ja Espanjassa sen sijaan kuluttajahinnat ovat laskeneet selvästi. Eri tahojen mukaan euroaluetta uhkaa deflaatio.

– Deflaatio Etelä-Euroopassa on tarpeellinen, jotta kilpailukyky saadaan palautettua. Kilpailukyky tuhoutui aikaisemmin ylenpalttisen inflaation vuoksi, sanoo saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen johtaja Hans-Werner Sinn Der Spiegelille.

Sinn ei pidä kuitenkaan riittävää hinnanalennusta kovin toteuttamiskelpoisena.

– Tämä voisi tapahtua vain pitkäkestoisen taloudellisen taantuman seurauksena, mikä on kivuliasta ja heikentää yhteiskunnallista konsensusta.

Sinn muistuttaa, että monet ylivelkaantuneet yritykset ja kotitaloudet ajautuisivat samalla vararikkoon.

– Tämä ongelma osoittaa sen, että euro on osoittautunut sudenkuopaksi Etelä-Euroopan kriisimaille.

Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatiovauhti hidastui maaliskuussa 0,5 prosenttiin, mitä voi jo pitää vaarallisen alhaisena.

Deflaation, eli hintojen halpenemisen takia kuluttajat lykkäävät hankintojaan, koska he uskovat hintojen halpenevan tulevaisuudessa vielä lisää. Seurauksena on taloudellisen toimeliaisuuden väheneminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)