Verkkouutiset

EVM:n toimitusjohtaja: Troikka on lakkautettava

Euroopan vakausmekanismin (EVM) toimitusjohtajan Klaus Reglingin mukaan Euroopan kriisivaltioiden pitää ennen pitkää kyetä luomaan omat apuohjelmansa, uutisoi Frankfurter Allgemeine.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan vakausmekanismin (EVM) toimitusjohtajan Klaus Reglingin mukaan eurokriisistä kärsiville maille talousapua myöntävä troikka, joka koostuu Kansainvälisestä valuuttarahastosta (IMF), Euroopan keskuspankista (EKP) ja EU-komissiosta, pitää pitkällä aikavälillä lakkauttaa.

Toistaiseksi IMF:n pitää pysyä apuohjelmissa mukana, koska sillä on suurin kokemus ohjelmista.

– Ennen pitkää kriisimaiden pitää kuitenkin kyetä luomaan omat apuohjelmansa, Regling sanoo.

Regling arvostelee kuitenkin voimakkaasti IMF:ää sen arvioista aiemmasta Kreikka-avusta. IMF:n raportissa sanotaan, että Kreikan velkojen uudelleenjärjestely keväällä 2012 tuli liian myöhään.

– IMF tekee vakautuspaketista naurettavan ja julistaa olevansa itse vastuussa kasvun aikaansaamisesta. Tällä tavalla IMF tekee selväksi, kuinka se ei ymmärrä valuuttaunionimme sääntöjä.

Regling painottaa, että 17 jäsenvaltion euroalue, jolla on oma rahapolitiikka, voi toimia ainoastaan säännöistä kiinni pitämällä.

– Jos IMF ei ymmärrä tätä, niin se on suuri ongelma.

IMF kritisoi komissiota kokemattomuudesta kriisinhoidossa ja siitä, että Kreikalle määrättyjen taloudellisten uudistusten toteuttaminen käytännössä ontui.

IMF:n mukaan komissio keskittyi noudattelemaan ”EU:n normeja”, eikä onnistunut ennustamaan, mitkä keinot olisivat tukeneet Kreikan talouskasvua.

Riegling torjuu vaatimukset nopeassa aikataulussa toteutettavasta toisesta velkasaneerauksesta Kreikalle.

Uusista helpotuksista voitaisiin hänen mukaansa keskustella vuoden 2014 puolessa välissä, kun Kreikka on toteuttanut sopeutustoimiensa tavoitteet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)