Verkkouutiset

Vihreät vaatii hallitusta korottamaan veroja

Vihreiden eduskuntaryhmän mukaan hallitus on päästänyt irti hyvinvointivaltion unelmasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnassa keskusteltiin tiistaina hallitusohjelmasta. Vihreiden ryhmäpuheen piti puolueen puheenjohtaja kansanedustaja Ville Niinistö.

Niinistön mukaan vihreät katsoo, että Suomessa on nyt ensi kertaa hallitus, joka tietoisesti haluaa supistaa julkisen vallan vastuuta ihmisistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

”Hallitus leikkaa kansalaisten yhdenvertaisuuden turvaamiseksi rakennettuja julkisen vallan tukiverkkoja, koulutusta ja muita palveluja”, Niinistö toteaa.

Niinistön mukaan hallitus on tehnyt arvovalinnan – ei taloudellista valintaa.

”Se on antanut unelmasta periksi. Se sanoo, että kaikkien pitää kärsiä. Se haluaa kaventaa yhteiskuntamme tasa-arvoa. Se haluaa rajoittaa ihmisten valintoja”, Niinistö sanoo.

Hallituksen 4-6 miljardin euron leikkauslista on Niinistön mukaan suurempi, kuin se, mihin useimmat hallituspuolueet vaaleissa sanoivat olevansa valmiita. Itse leikkaukset taas kohdistuvat Niinistön mielestä valtaosin hyvinvointivaltion peruspalveluihin, kuten koulutukseen, pienituloisten saamiin tulonsiirtoihin ja muihin turvaverkkoihin.

Niinistön mukaan leikkaukset osuvat pehmeisiin arvoihin, kuten solidaarisuuteen, ympäristöön ja tasa-arvoon sekä erityisesti koulutukseen. Hänen mukaansa niistä kärsivät eniten naiset, heikompiosaiset ja pienituloiset.

”Suurituloisia vedotaan vain vapaaehtoisesti palkkamalttiin. Pienituloisilta tämä hallitus ei kysy. Se ottaa. Ja se ottaa paljon”, Niinistö sanoo

”Suurituloisetkin voivat osallistua ihan valtion päätöksellä. Siihen on olemassa väline. Sen nimi on verotus. Käyttäkää sitä”, hän toteaa.

Niinistö suomii puheessaan myös kehitysyhteistyön ja luonnonsuojelun roolia hallitusohjelmassa.

”Ilmastonsuojelu alistetaan teollisuuden kilpailukyvylle, eikä ilmastotieteestä tai ilmaston lämpenemisen torjumisesta sanota sanaakaan. Kehitysyhteistyö leikataan lähes puoleen, kauas viiteryhmästämme muiden Pohjoismaiden joukossa. Suomi sulkee silmänsä maailman köyhimpien ihmisten hädältä.”

Vihreiden vaihtoehto

”Vihreät lähti näihin vaaleihin lupauksella, että koulutuksesta ei enää leikata. Sen sijaan kaikki koulutuksen uudistuksista tulevat säästöt on laitettava koulutuksen laadun parantamiseen”, Niinistö toteaa.

Hän kertoo järkyttyneensä koulutukseen kaavailluista yhteensä noin 600 miljoonan euron leikkauksista. Niinistön mukaan leikkaukset vievät suomalaista koulutusta kohti lasten luokkayhteiskuntaa. Korkeakoulutason leikkauksia Niinistö kutsuu häpeällisiksi.

”Kertaakaan Suomen historiassa ei ole nähty tällaista korkeakoulujen rahoituksen alasajoa”, hän toteaa.

Niinistö toi puheessaan esiin vihreiden ehdotuksen leikkauksen korvaamiseksi.

”Vihreiden esitys ympäristöhaitallisten tukien karsimisesta 800 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana korvaisi kaikki koulutukseen kohdistamanne säästöt. Silloin voisimme vähentää ulkomaisen öljyntuonnin saamia tukia diesel-polttoaineen alennetussa verokannassa, ja samalla edistää kotimaisten korvaavien biopolttoaineiden käyttöä”, Niinistö toteaa.

Tämän lisäksi vihreät ehdottavat myös, että suora budjettisopeutus kavennettaisiin korkeintaan kahteen miljardiin euroon. Lisäksi olisi tehtävä ”hallitusta rohkeammin ihmisiä työelämään nostavia uudistuksia, työperäisen maahanmuuton helpottamista, pienyrittäjyyden helpottamista sekä kasvualojen vauhdittamista energiaremontilla ja investoinneilla”.

”Luomalla 200 000 uutta työpaikkaa seuraavan viiden vuoden aikana saisimme jo tasapainotettua valtion budjettia 4,5 miljardia euroa”, Niinistö toteaa.

Hän sanoo vihreiden olevan valmiina rakentavaan yhteistyöhön, jos hallitus on vastavuoroisesti ”valmis hyvinvointia turvaaviin uudistuksiin”: Näitä olisivat Niinistön mukaan maakunnallinen, demokraattinen soteuudistus sekä perustulokokeilu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)