”Suomalaisen päätöksenteon kummallisuuksiin kuuluu, että kun osapuolet vääntävät kättä paikallisen sopimisen muotoiluista, pöydässä ei ole pienten ja järjestäytymättömien yritysten edustajaa, vaikka uudistus olisi niiden kannalta kaikkein tärkein”, kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen kirjoittaa Suomen Kuvalehden kolumnissaan.
Hänen mukaansa hallitusohjelman kirjauksen paikallisesta sopimisesta on syytä toteutua, jos 110 000 uuden työpaikan tavoite mielitään saavuttaa hallituskauden aikana.
Vartiainen sanoo, että tällä ja ensi vuosikymmenellä on edelleen tehtävä runsaasti uudistuksia, joita ammattiyhdistysliikkeen on vaikea tukea, vaikka niiden johdossa ymmärrettäisiinkin, että ne ovat tarpeen.
”On tuhoisaa, jos ammattiliitot voivat edelleen uhata korkeiden palkkavaateiden avulla ’kostaa’ koko kansantaloudelle – ja siis myös omille työttömiksi jääville jäsenilleen – jos hallituksen reformit eivät miellytä.”
Suomen työehtosopimusjärjestelmä on Vartiaisen mukaan Pohjoismaissa poikkeuksellinen.
”Se säätelee palkan ja työehtojen muutoksia yksilötasolle asti ja jättää normaalioloissa hyvin vähän tilaa paikallisille välipuheille ja johtamiselle”, hän toteaa.
Suomessa on Vartiaisen mukaan jäänyt pääosin toteutumatta sellainen sopimustoiminnan väljeneminen, joka on toteutunut Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa.
”Tanskassa suurin osa tulosopimusten palkantarkistuksista koskee vain vähimmäispalkkoja, ja työpaikoilla voidaan palkat sopia vapaasti. Ruotsissakin jää pääsääntöisesti tilaa yksilöllisille palkkakeskusteluille, ja eritoten julkisella sektorilla palkoista neuvotellaan ilman että työehtosopimuksissa olisi ainuttakaan palkantarkistuksia pakottavaa numeroa”, Vartiainen listaa.
Hänen mukaansa Suomessa tyypilliset yleiskorotukset nostavat palkkoja sellaisissakin yrityksissä joissa edellytykset ovat huonot, ja sellaisillekin henkilöille, jotka eivät korkeampaa palkkaa tarvitse tai ansaitse.
Kannustava palkkaus
Juhana Vartiaisen mukaan yksilöllinen sopiminen voi olla yksi selitys sille, että tuottavuus on viime vuosina Ruotsissa kehittynyt keskimäärin Suomea paremmin.
”Kokemukseni ruotsalaisen valtion viraston työnantajana tukee tätä johtopäätöstä. Kun kaikille ei ole automaattisesti tulossa mitään pakollista korotusta, henkilöstö ottaa palkkakeskustelut vakavasti ja useimmat todella ponnistelevat työssään parantaakseen asemiaan”, Vartiainen kirjoittaa.
Suomalaisella virastonjohtajalla ei ole Vartiaisen mukaan yhtä tehokkaita työkaluja käytössään.
”Yksilöpalkkaus edellyttää hyvää johtamista, koska se ei toimi ellei myös henkilöstö koe sitä oikeudenmukaiseksi. Kun joku jää kokonaan ilman korotusta, perustelujen on oltava raudanlujia, ja on oikeasti osattava kertoa mitä olisi tehtävä paremmin jotta vuoden kuluttua tulisikin kunnon korotus.”
Työpaikkasopiminen ymmärretään Vartiaisen mukaan usein vain kriisitilanteen joustomahdollisuudeksi.
Hän pitää kuitenkin tärkeämpänä, että yrityksissä voidaan luoda omia kannustavia palkkausjärjestelmiä, palkita yksilöllisestä suorituksesta nykyistä enemmän ja tarvittaessa myös antaa yrityksen tilan vaikuttaa palkantarkistuksiin enemmän kuin nyt.
”Sipilän hallitus laati kunnianhimoisen työreformiohjelman, mutta altisti sen konservatiivisten järjestöjen jarrutukselle liittämällä ohjelmaan ’yhteiskuntasopimuksen’, jolla on määrä alentaa työvoimakustannuksia”, Vartiainen sanoo.
Yhteiskuntasopimuksesta on hänen mukaansa tullut reformeja vastustaville järjestöille portti, jolla voidaan vaikuttaa muihin, tärkeämpiin työmarkkinareformeihin.
