Verkkouutiset

Sitra ehdottaa kuntien valtionosuuksien maksatuksen siirtämistä Kelaan

Johtaja Antti Kivelä Sitrasta toteaa, että kansalaisten palvelujen ja kansantalouden kannalta tärkeän uudistuksen todennäköinen kaatuminen on valitettavaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Antti Kivelä kuitenkin muistuttaa, että nyt on tilaisuus päättää sote-palvelujen rahoitusmallista palvelujen järjestämispäätösten rinnalla.

– Julkisen talouden tasapainottamisen kannalta tärkeintä on, että uudistuksessa päästään vihdoin eteenpäin. Jos suuri kokonaisuudistus ei onnistu kerralla, jostain pitää aloittaa, hän sanoo.

Uudistuksen etenemisen varmistamiseksi Sitra ehdottaa, että uusi hallitus alkaa heti vaalikauden aluksi valmistella kuntien valtionosuuksien maksatuksen siirtämistä Kelaan Sitran syksyllä julkistaman, palvelupaketteihin perustuvan rahoitusmallin mukaisesti.

Malli, jossa rahaliikennettä hoitaa yksi operaattori, tuottaisi myös uutta tietoa järjestelmän toiminnasta ja kustannuksista. Tätä tietoa tarvitaan palvelujen järjestämisestä päätettäessä.

– Päätös rahoituksen uudistamisesta pitää tehdä heti vaalikauden alussa, koska järjestelmän rakentaminen kestää vuoden tai kaksi. Jos sote-uudistuksen kanssa odotetaan taas neljä vuotta, lapsemme ja lastenlapsemme joutuvat maksamaan kohtuuttoman paljon, johtava asiantuntija Eveliina Huurre Sitrasta sanoo.

Sitran syksyllä julkistamassa sote-palveluiden rahoitusmallissa palveluiden rahoitus kootaan järjestämisvastuullisten omille tileille, joita operoi Kela. Kelan operoimien tilien avulla nykyinen, monikanavainen rahoitusmalli voidaan korvata yhdellä kanavalla, jota pitkin kaikki palveluihin käytettävä raha kulkee.

Sitran sote-rahoitusmallissa palveluiden tuottajista ja palvelujen hinnoista sovitaan palvelupaketeilla, joissa sosiaali- ja terveyspalvelut integroidaan nykyistä tiiviimmin toisiinsa.

Palvelupaketit tekevät järjestelmästä myös nykyistä huomattavasti läpinäkyvämmän ja vertailtavamman. Palvelupakettien ansiosta palvelut voidaan myös jakaa asiakkaan kannalta tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuksiksi. Samalla Sitran mukaan eri puolilla maata asuvien sekä työelämässä ja työelämän ulkopuolella olevien ihmisten mahdollisuus saada palveluja tulisi tasavertaisemmaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)