Verkkouutiset

Perussuomalaisten jakaantuminen alkoi – ”Ulkopuolinen ja turvaton olo”

Osa kansanedustajista uskoo, että Jussi Halla-aho uudistaa puolueen. Osa pelkää, että heille ei enää löydy paikkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Tiina Elovaara (ps.) sanoo, että hän joutuu pohtimaan asemaansa perussuomalaisissa sen jälkeen, kun EU-parlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps.) valittiin puolueen puheenjohtajaksi.

– Olen kokenut viime viikot ja oman erilaisuuteni painostavana. Minulla on ulkopuolinen ja turvaton olo.

Elovaara sanoo, että hän pitää tärkeinä ihmisoikeuksia ja vähäosaisten puolustamista. Hän pelkää, että hänen kaltaisilleen ei ole Halla-ahon johtamassa puolueessa enää tilaa. Vielä hän ei kuitenkaan ole eroamassa.

– Perussuomalaiset on minunkin kotini, eikä kotoaan helposti lähde. Mutta onko minulle paikkaa?

Elovaara sanoo, että Halla-ahon sunnuntainen linjapuhe ratkaisee paljon. Hän sanoo, ettei vielä edes tiedä, onko uusi puheenjohtaja konservatiivi vai liberaali. Hän pelkää, että Halla-ahon mielipiteet ovat liian radikaaleja.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) edustaa vastakkaista näkemystä. Hän iloitsee Halla-ahon voitosta ja sanoo, että tämä uudistaa puolueen.

– Olen hirveän onnellinen. Koen, että Jussi palauttaa uskottavuuden puolueeseen. Voimme vastata siihen huutoon, jonka olemme vaaleissa saaneet.

Halla-ahoa äänestänyt Huhtasaari ei usko, että perussuomalaisten muuttuu radikaaliksi.

– Me muutumme järkeviksi. Tai me olemme jo järkeviä mutta vielä järkevöitetään, hän sanoo onnittelijoiden keskeltä.

Kansanedustaja Simon Elo (ps.) äänesti kansanedustaja Sampo Terhoa (ps.) puheenjohtajaksi ja sanoo olevansa pettynyt. Hän ei kuitenkaan usko puolueen hajaannukseen.

– Menemme yhtenäisenä eteenpäin, se on kaikkien etu. Olemme vahvoja vain yhdessä.

Elo toivoo, että Halla-aho kokoaa puolueen linjapuheessaan. Hän myös haluaa, että perussuomalaiset jatkavat hallituksessa.

– Meillä on eduskuntaryhmässä vakaa halu jatkaa hallituksessa. Miten hallituskumppanit asian näkevät, siihen en voi vaikuttaa. Toivottavasti he kunnioittavat valintaamme.

Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) kannatti myös Terhoa.

– Olen vanhan linjan miehiä, SMP:n aikainen. Pelkään tulevaisuutta, koska puolue muuttuu radikaaliksi, ja näyttää siltä, että linja kovenee. Olemmeko me sitten ikuisessa oppositiossa?

Hänen mukaansa ”vanha linja” tarkoittaa tempoilematonta politiikkaa.

– Kansa on tänä päivänä haavoittuva.

Valinnan jälkeinen tunnekuohu näkyi vahvimmin perussuomalaisten ex-kansanedustaja Raimo Vistbackan reaktiossa. Toimittajajoukko kysyi häneltä mielipidettä siihen, miten hän suhtautuu Halla-ahon näkemyksiin Perussuomalaisten Tukisäätiön toiminnasta.

Vistbackan mukaan Halla-aho ei ymmärrä säätiöön toimintaa.

– Haistakoon paskan, Vistbacka sanoi.

Perussuomalainen puoluekokousosallistuja puuttui puheeseen:

– Vistbacka, sä olet menneisyyden mies.

– Olen mä vielä hengissä, Vistbacka vastasi.

Vistbacka johtaa puhetta varakkaassa tukisäätiössä. Hänen mukaansa Halla-ahoa ei oteta säätiön hallitukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)